Viikonloppuna kun kiersimme muistamassa tuttujemme ja yhteistyökumppaneidemme valmistuneita nuoria, sai jokainen valmistunut tänäkin vuonna meiltä tylsän lahjan. Jokaiselle iskin käteen 100g puhdasta sijoitushopeaa ja lyhyt tarina päälle: ”Muista tämä koko elämäsi, että tämän tarkoitus on saada sinut seuraamaan markkinoita. Valitettavasti en näe mahdollisena, että saisit vanhana eläkettä, jolloin sinun on itse pitänyt vanhuuden turvasi rakentaa. Tämän hopean voit myydä milloin vain, mutta jos haluat siitä saatavan rahan maksimoida, joudut ihan itse selvittämään paljonko tällä on arvoa nyt ja milloin se kannattaa myydä ja missä. Toivottavasti tämä synnyttää sinussa kipinän kiinnostua sijoittamisesta”.
Toukokuussa lehdessä haastateltiin eläkeyhtiö Kevan johtajaa, joka kertoi, että ennakoinnin mukaisesti vuosi 2017 käänsi heidän kassavirran negatiiviseksi, eli eläkkeitä maksettiin rahassa enemmän ulos, kuin paljonko saatiin eläkemaksuja kerättyä. Johtaja kertoi varsin avoimesti, että tällä suunnalla mennään pysyvästi tulevaisuuteen ja vuoteen 2030 mennessä pari miljardia on tuo kassavirtavaje vuodessa ja jatkaa kasvamistaan loputtomiin. Lisäksi johtaja kertoo, että pörssissä tunnelma on kuin It-kuplan ja finanssikriisin alla, eli pääomamarkkina ja reaalielämä ovat erkaantuneet toisistaan, eli on syytä varautua romahdukseen. Kevalla on Suomen suurin sijoitusvarallisuus. Sillä on sijoituksissa 52 miljardia jolle saavat n.7% vuosituottoa. Nyt kun pitää varautua romahdukseen, on 5 miljardia käteisenä. Strategia on järkevä, koska tuon vuoksi tulevassa romahduksessa ei tarvitse myydä tappiolla sijoituksia pois, vaan tuolla puskurilla rahoitetaan niiden vuosien kassavirtavaje.
Enemmän itse olen huolissani siitä, miksi kukaan ei tunnu muistavan vuonna 1929 alkanutta suurta lamaa. Varmaan siksi, ettei kukaan ole kertomassa kuinka menettivät omaisuutensa yhdessä yössä ja kuinka tuli konkurssi aalto ja sitä kautta massatyöttömyys. Lukea tästä silti voi tänä päivänäkin. Teorioita syiksi on yhtä paljon kuin teoreetikkojakin, mutta eräs teoria voidaan perustella matematiikalla: Amerikka pumppasi rahaa markkinoille kymmenen vuoden ajan ennen romahdusta ja tämän seurauksena nousukausi oli kiivasta vastaavan ajan. Mitäs nykyään tehdään? Pumpataan rahaa (keinotekoinen elvytys) markkinoille, pidetään korkoja matalalla ja samaan aikaan inflaatiota olemattomissa. Pienemmälläkin fuskaamisella saatiin vuoden 1929 romahdus aikaiseksi, niin miksi tänään asia ei olisi sama? Tällä toiminnalla finanssikriisin jäljiltä pelastettiin maailma valtavalta romahdukselta, mutta valitettavasti luotiin suurempi riski tulevaisuuteen. Sitä yritetään nyt kuroa kiinni ainakin Amerikassa, jossa nostetaan korkoa, vedetään rahaa pois markkinoilta ja yritetään saada inflaatio 4% tasolle. Näin tuo tilanne kyllä ajan kanssa normalisoituu, mutta eipä taida aika riittää. Tilanne on sen verran eri kuin 90 vuotta sitten, jolloin suuri lama näkyi suurimmillaan Amerikassa, joka oli yksin painanut lisää rahaa. Tänä päivänä koko maailma on painanut lisää rahaa…
Tästä palataan takaisin Kevaan ja lasketaan hieman heidän kassansa kestävyyttä. 52mrd salkku kasvaa 7% tuotolla vuodessa 3,64mrd. Toisin sanoen Kevalla ei ole ongelmaa vielä vuonna 2030 koska tarvitsevat 2mrd tuloa sijoituksista saadakseen kassavirtavajeen rahoitettua. Tuolla viiden miljardin puskurilla onnistuvat suojautumaan tavalliselta pörssin romahdukselta, koska aika korjaa tilanteen ja indeksit nousevat aina uusiin ennätyksiin. Tilanne muuttuu oleellisesti kun keinotekoisen elvytyksen aikaan saannokset realisoituvat.
90-vuotta sitten kurssit romahtivat viidessä päivässä yli 40% jota oli edeltänyt kuukauden n. 10% laskukausi huippulukemista. Kokonaisuutena hieman alle 50% oli huipun ja pohjan välinen ero. Koska kupla iski keinotekoiseen elvytykseen, kesti 25-v aikaa ennenkuin indeksit olivat palanneet romahdusta edeltävälle tasolle. Erona tilapäisiin kriiseihin/ korjausliikkeisiin on se, että ne korjautuvat jopa saman vuoden aikana. Tehdään laskelma tämän päivän tiedoilla ja sillä, että 2mrd pitää joka vuosi saada sijoituksista nostaa rahaa pois eläkkeiden maksamista varten:
50% pois 52mrd sijoitussalkusta tarkoittaa, että salkun arvoksi jää 26mrd. 5mrd käteiskassa riittää 2mrd vuosikuluilla kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Kolmantena vuonna täytyy salkusta siis kotiuttaa yksi miljardi. Kun salkusta on kadonnut puolet, täytyy jäljelle jäävän osan tuplautua, jotta salkku olisi elpynyt lähtötasolle. Tuo kesti 90-vuotta sitten 25-vuotta, jolloin vuosituotoksi tulee n.2,9% nykyisen 7% sijaan. Tuon kolmen vuoden aikana salkku olisi tuolla tuotolla kasvanut arvoon 28,3mrd, josta nyt miljardi kotiutetaan ja salkkuun jää 27,3mrd.
Tästä alkaa melkoinen alamäki. Seuraavan vuoden 2,9% tuoton jälkeen salkun arvo on 28,1mrd, josta kotiutetaan 2miljardia. Toisena vuonna jäljelle jäänyt 26,1mrd kasvaa summaan 26,9mrd, josta kotiutetaan 2mrd. Kolmantena vuonna jäljelle jäänyt 24,9mrd kasvaa summaan 25,6mrd josta kotiutetaan 2mrd. Neljäntenä vuonna jäljelle jäänyt 23,6mrd kasvaa summaan 24,3mrd ja taas pari tuhatta miljoonaa siitä pois. Viidentenä vuonna jäljelle jäänyt 22,3mrd kasvaa summaan 22,9mrd ja pari pois. Kuudentena vuonna loput 20,9mrd tulee summaan 21,5mrd josta jää seuraavalle vuodelle 19,5mrd ja niin edelleen!
Samaan aikaan kasvaa vuosittain kassavirtavaje, joten tästä lienee melko helppo ymmärtää, mitä tarkoitin kun valmistuneille sanoin, että valitettavasti en usko heidän koskaan eläkettä saavan ja pitäisi innostua sijoittamisesta.
Jokainen nuori joka tänään aloittaa sijoittamisen on eläkeiässä turvassa, vaikka näkevät suuren laman ja monta romahdusta välillä. Pitkä aika korjaa sattumat. Jokainen yrittäjä joka tuulettaa nyt sitä, kun talous voimistuu ryminällä ja liiketoiminta kukoistaa, ovat vaarassa menettää kaiken.
Kaikki nyky nuoret jotka sanotte, että ”no ei se noin mene”, tulkaa viimeisenä elin viikkonanne käymään haudallani paskalla, mikäli olette eläkkeenne saaneet samoin, kuin aina ennenkin on saatu.
Ensi viikolla kerron näkemykseni, miksi tältä ei voi suojautua perimällä rikkailta enemmän veroja, eli miksi sosialismi on kaunis ajatus, jota ei edes sosialisti itse noudata.
Marko, Ansionsa Mukaan Oy