Siirry sisältöön

RAJAT KIINNI IHAN OIKEASTI!

Viikolla törmäsin nuoreen, mutta vanhaan tuttuuni. Hän kertoi koukuttuneensa mun kirjoituksiin ja kysyi: ”Mikä sulla niissä on se perusidea miksi niitä teet”? Todella hyvä kysymys ja tuota olen sitten koko viikon mietiskellyt.

Blogihan sai alkunsa Oy Perhe Wirtanen Ab nimisestä perheestä, jolla ei rahat riittäneet kuukausittaisiin menoihin ja jonka otin siipieni suojaan syksyllä 2016. Heidän matka jatkuu yhä, mutta muuttuneilla toimintamalleilla. Heistä ei ole viikottain kerrottavaa, mutta heihin palataan kyllä myöhemmin. Olen käsityksessä, että hoitavat elämäänsä toisin kuin ennen ja ajattelevat rahaa kunnioittaen eikä rahaa polttaen. Näin heillä rahat riittävät ja velat vähenevät kuten suunnittelimmekin.

Luin myös muutaman kirjoitukseni sattuman varaisesti sieltä täältä ja huomasin kaksi asiaa. Vanhat ovat paskoja kirjoitusasultaan ja ne pitää jäsennellä pikkuhiljaa uusiksi. Toiseksi sen mitä tämä tuttavani kysyi, eli ei ole selkeää linjaa. Päässäni tiedän että on kova halu saada kaikki ihmiset pärjäämään taloudellisesti paremmin ja myös sen, että siinä onnistuminen vaatii kirjoittelun sijaan ihmisen kanssa työskentelemistä konkreettisesti. Kovasti siksi mietin miksi kirjoittelen milloin mistäkin, mutta sitten huomasin yhtäläisyyden. Ne kaikki ovat minun omia näkemyksiä asioista, jotka voivat olla joko mustavalkoisia tai sitten niistä voi ajatella toisin. Herätän ajattelemaan, koska ilman sitä ei elämässä tule muutoksia menneeseen. Kaikki muutos alkaa ajattelusta. Ilman sitä en olisi tätäkään tärkeää arvoitusta ratkaissut. Toki tuo ajattelun tärkeys on usein tullut esille, mutta en ollut oivaltanut sen ottaneen vallan kirjoituksistani.

Tästä päästään sitten sujuvasti herättämään ajattelua kaikille niin tutusta asiasta. Toistetaanpa itseä ja kommentoidaan maahanmuuton kustannuksia. En seiso rajalla huppari päällä valvomassa heidän tuloa, enkä ole valmis antamaan tulla miten vaan. Molemmissa hommissa on huonot ja hyvät puolet. Kun mustavalkoisesti täysin vastaan oleva puhuu, että yhteiskunnan rahat menevät tuossa hukkaan, niin hän on osin oikeassa ja osin väärässä.

En ala politikoimaan tällä asialla, mutta tilastojen mukaan 2017 maahanmuutto maksoi Suomelle miljardin. Osa heidän saamistaan tukirahoista lähtee Suomesta perheelle kotimaahan. Iso osa silti tuosta miljardista kiertää meidän kansantaloudessa. Verovaroista maksetaan vuokraisännälle heidän vuokra. Vuokraisäntä maksaa taloyhtiölle vastikkeen, jolla taloyhtiö tilaa paikallisilta voimilta kunnostustöitä, ostaa Anttoselta lämmitysöljyä yms. Anttonen ja paikalliset kunnostusfirmat taas ostavat rahoilla tarvikkeita ja palveluita paikallisilta voimilta ja kaikki tässä ketjussa työllistävät ihmisiä, jotka maksavat lisää veroja. Ei pidä unohtaa jo mainnittua vuokraisäntää, joka ostaa myös kunnostustarvikkeita vuokraamaansa kämppään paikallisilta voimilta ja puhtaasta tuotosta maksaa pääoma/ yhteisöveroa. Tätä on rahan kiertäminen. Vähintäänkin iso osa tuosta miljardista tulee tämän rahankierron myötä takaisin yhteiskuntaan.

Tuolla esimerkillä maahanmuutto ei ole maksanut lähellekään miljardia.

Vuonna 2017 Suomalaisten tekemistä verkkokauppaostoksista liki 4 miljardia tehtiin ulkomaisista verkkokaupoista ja vain reilu miljardi kotimaisista verkkokaupoista. Kotimaisista ostaessa raha jää kiertämään yllä olevin esimerkein Suomeen. Toki tämä Suomalainen verkkokauppa joutuu usein tuomaan ulkomailta maahan myymänsä tuotteet, mutta myynnin ja oston välisen erotuksen tämä kauppa jättää kiertämään Suomen kansantalouteen yllä olevin esimerkein.

Ulkomailta tilatut liki 4 miljardia taas katosivat ikuisiksi ajoiksi. Ulkomaiset verkkokaupat ovat toisinsanoen yli neljä kertaa suurempi rahallinen ongelma, kuin maahanmuutto. Tämä on suuri ja suureneva syy siihen, että tulevaisuudessa ihmiset eivät saa yhteiskunnalta enää sitä tukea, minkä saavat tänään. Kannattaa ostaa siltä oman kylän verkkokauppiaalta tuotteet, ennenkuin aloittaa kitinän siitä, että vitun Sipilä kun vei kaikki olleet edut. Vaikka olisi hieman kalliimpi kuin se ulkomainen, niin tulee silti tulevaisuudessa halvemmaksi, koska saat enemmän yhteiskunnalta palveluita.

Kun puhutaan siitä mikä on kallista yhteiskunnallemme, niin olen ehdottomasti ”Rajat Kiinni” mies ulkomailta tilaamisen suhteen. Pidetään nyt ne fyffet Suomessa, niin meillä on hyvinvointia tulevaisuudessakin.

Viikolla mulla oli asiakkaamme puolesta tapaaminen lakimiehen kanssa ja tapaamisen jälkeen turisimme nykyisestä elämän menosta oikeuslaitoksissamme. Tässä puhuttiin myös maahanmuuttajien rikollisuudesta, jota on enemmän kuin ennen. Tämä tietenkin johtuu siitä, että heitä on kappaleissakin enemmän kuin ennen. Silti tilastot eivät ole siitä muuttuneet, paljonko rikoksista tekee Suomen kansalaiset. Seksuaalirikoksista edelleen sama prosentti on kotimaisissa käsissä ja haaroissa kuin vaikka 5-v sitten. Tämä esimerkki ei ole puolustukseksi, vaan ajattelemista varten, että kaikki ei ole niin mustavalkoista kuin mitä Teppo sanoo. Rikollisuus lisääntyy kokonaisvaltaisesti, mutta rikollisuuden suhteet meidän ja ulkomaalaisten välillä eivät ole muuttuneet. Olen itse nauttinut virasta käräjäoikeudessa viimeiset 5-v ja omasta kokemuksesta olen aina sanonut, että kyllä mä enemmän Suomalaisia pelkään kuin maahanmuuttajia.

Ajattelua voi vielä tosin jatkaa. Esitin tälle asianajajalle sellaisen näkemyksen, että ajatteleppa seuraavaa: Mitä jos nämä meidän MC Tarrapallot ja Pullasutit menevät kaksinaismoraalisuudessaan nykyistä vielä pidemmälle? Nykyinen lainsuojattomuuden kaksinaismoraalisuus naurattaa aina kun näkee nahkaliivin nakottavan punaisissa valoissa.

Olemme saaneet useista lehdistä lukea kuinka vanhat rakenteet heillä ovat murentuneet ja uusia värvätään ja uusia ryhmiä perustetaan. Kun on selvää, etteivät kaikki maahanmuuttajat Suomessa työllisty/ sopeudu yhteiskuntaamme, niin mitäs tapahtuu sitten kun isänmaallisten MC Tenojen kunnia unohtuu ja saadakseen jotain mitä tavoittelevat unohtavat isänmaallisuuden ja rupeavat värväämään näitä ”ei kiinnosta vittujakaan” asenteella olevia yhteiskuntaan sopeutumattomia maahanmuuttajia? He tulevat hieman toisenlaisista oloista kuin mihin me vielä hyvinvointiyhteiskunnasta nauttivat olemme tottuneet. Tämän jälkeen meillä olisi oikeasti väkivaltaisia ihan oikeita jengejä, joissa ihmishengellä ei olisi tyhjän pullon vertaa arvoa.

Asianajaja vakavoitui silminnähden ja sanoi, ”Voihan perkele! Noinhan tuossa voisi hyvinkin käydä!”

”Eipä ole tullu ajateltua…”

Viimeinen ajatukseni on vain fiktiivinen esimerkki. Ei väite eikä ennustus. Tuon vuoksi sinun ei tule muuttaa lappiin erakoksi bunkkeriin asumaan, eikä tarvitse ketään alkaa tällä näkemyksellä pelottelemaankaan. Kiitos että ajattelit mitä kirjoitin.

Marko, Ansionsa Mukaan Oy