Siirry sisältöön

OY PERHE WIRTANEN AB – SYRJÄYTYMISTÄ EI VOI VÄHENTÄÄ?

Olipas hankalaa keksiä aihe viikon blogille. Ongelma on positiivinen, sillä mennyt viikko on ollut tapahtumiltaan aiheita tulvillaan. Näin voisi fiksumpi kuvitella, että myös minä osaan keksiä aiheen edes tulevaisuuteen menneen viikon perusteella. -Douh, sanoisi mr. Simpson. Velka ja velkaantuminen on aina yhtä helppo aihe viran puolesta kirjoittaa, joten mennään tänään taas näillä uutisilla.

Paikallisen yrittäjäjärjestön puheenjohtaja oli ollut Koulutusyhtymä Lappialla keskustelemassa siitä, mitä yrittäjät tarvitsevat koulutukselta? Mainio asenne! Häneltä oli kysytty, olisiko antaa neuvoa miten syrjäytymistä voisi vähentää, johon hän oli vastannut:” vähentääksemme syrjäytymistä sitä pitää ennalta ehkäistä.” Huippu vastaus! Juuri näin! Jatkokysymykseen miten sitä ennalta ehkäistäisiin, oli vastaus ollut:” aletaan kouluttamaan taloutta ja taloudenhoitoa, joka loistaa peruskoulussa poissaolollaan.” Huippu vastaus! Juuri näin!

Valitettavasti vaikka puhuisin täynnä olevalle Olympiastadionille, jonka kuulijakunta koostuisi yrittäjistä, kunta- ja valtiopäättäjistä, sekä duunareista ja pyytäisin nostamaan käden ylös jos koulussa on opetettu budjetoimaan kulut kuukausipalkkaan, niin  yhtään kättä ei nousisi. Tämä on ongelma. Me ostamme kaikkea velalla jota maksetaan tulevaisuudessa. Mikäli tulot kasvavat, iso osa meistä vaihtaa uuden auton, ostamme komeamman talon tai yritys ostaa/ rakentaa uudet upeammat toimitilat. Tämä johtaa siihen, että olemme valmiiksi rakentaneet kulumme sen mukaan miltä tulevaisuus näyttää. Entä jos tulevaisuus muuttuu? Yrityksen tase on velkainen uusien toimitilojen vuoksi ja tulee konkurssi. Vaikka olisit työyhteisösi paras työmies, voit silti menettää työpaikkasi jos yritys tekee konkurssin, tai päättää siirtää toiminnan ulkomaille. (tietoyhteiskunnan aikakausi) Kuvittele, että olet rakentanut menosi 5000e kuukausipalkan varaan. Voisitko ottaa vastaan tarjolla olevaa työtä, kahden tuhannen (€ 2000) euron kuukausipalkalla? Et voisi, koska kassavirtasi olisi kuukaudessa 3000e alijäämäinen.

Kauppalehtikin kaikkien medioiden ohella on tällä viikolla uutisoinut velkaantumisen ja maksuhäiriöiden räjähdysmäisestä kasvusta.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/maksuhairioita-eniten-viiteen-vuoteen/FVQkkNAC

Kyllä ei ole hyvä suunta tämä tämmönen, mutta se on ymmärrettävää, koska aihe puuttuu koulujärjestelmästämme. Itseasiassa valehtelen, sillä vuonna 2016 opetussuunnitelmaan on tullut teksti, että peruskouluissa täytyy antaa talousopetusta… Tekstistä puuttuu suunnitelma siitä, kuka sitä antaa. Keskustelin aiheesta erään koulun rehtorin kanssa kuluneella viikolla paikallisella terassilla. Hän ilmaisi huolensa siitä, että kuka hänen opettajistaan olisi oikea henkilö kyseistä koulutusta antamaan, koska opettajille EI OLE OPETETTU AIHETTA! Matematiikan opettajaa on opetettu miten lasketaan, mutta ei ole instituutiota joka opettaa opettajia opettamaan taloudenhallintaa. Jos opettaja toimii kuten valtaosa keskiluokkaisista ja hommaa taseeseensa jatkuvasti ”pieniä kuukausieriä”, niin silloin hän opettaa tekemään asiat kuten itsekin tekee? Ilman koulutusta aiheeseen opettaja ei ymmärrä toimivansa ”väärin”?  Väärin siksi, että tavoite olisi, että tulevaisuudessa nämä lapset pärjäisivät elämässä taloudellisesti paremmin tai toimisivat järkevämmin kuin miten tämä opettaja pärjää tai toimii.

Toivottavasti tämä ei yllätä, että olen itse tehnyt historiassa helevetinmoisia virheitä omassa ja yritysteni talousasioissa. Ero on siinä, että olen virheeni ymmärtänyt eli tämä tulee menemään huolella vituiksi, jos en järkiinny. Tekemäni virheet ovat saaneet minut ajattelemaan ja kiinnostumaan toisenlaisen menetelmän oppimisesta. Virheistäni olen oppinut, se on varma! Tämän vuoksi olen pystynyt jokaista yrityksemme puoleen kääntynyttä ihmistä auttamaan. Olen käyttänyt useasti termiä ”kuuntele sellaista joka on jo asian itse toteuttanut”.

Ikuisuusongelma näissä kirjoituksissani on se, ettei lukija tuntisi itseään huonoksi ihmiseksi. Oletpa sitten vaikka ylivelkaantunut, niin ei siinä ole mitään hävettävää. Asiat ovat johtaneet syystä tai toisesta sellaiseen lopputulokseen. Suunnan voi muuttaa. Tarvitset vain oikeanlaista ohjausta ja puuttuvan koulutuksen. Mikäli rahaa jää säästöön ja haluat mennä eteenpäin, niin tarvitset koulutuksen sille kuinka se tehdään ja tätä ei osaa työpaikan kahvihuoneen Teppo kertoa. Tarvitset opastuksen sellaiselta joka sen on jo tehnyt.

Tee oman talouden stressitesti ja näet mikä on homman nimi. Jos sinulla ei ole passiivisia tuloja eli et sijoita, jaa säästössä oleva rahamäärä nykyisellä olemassa olevalla kuukausittaisella kustannusrakenteellasi ja näet montako kuukautta/ päivää pysyt hengissä jos tulosi katoavat. (taloudellinen puskuri) Tietoyhteiskunnan aikana siihen palkan täydelliseen katoamiseenkin pitää varautua. Työttömyyden tullessa tai eläköityessä tulot romahtavat, mutta niin kauan kuin meillä on sosiaaliturva ja eläkejärjestelmä, niin kokonaan ne eivät katoa. Onko nämä edut saatavissa vielä parin vuodenkin kuluttua, sitä emme voi tietää. Maailma muuttuu sääntöineen vauhdilla.

Todellinen stressitesti tehdään siten, että lasket kaikkien omistamasi juttujen arvot yhteen. Eli paljonko saisit rahaa jos myisit aivan kaiken. Tästä vähennät velkojesi määrän. Erotuksen jaat jäljelle jäävällä kuukausittaisella kulullasi ja tiedät koska olet ”veneen alla”. Älä ylimitoita esineidesi arvoa. Muista, että kaikki käytetty on arvoltaan murto-osan tuliterästä.

Olkoot auttamisen halu vaikka kahdeksas kuoleman synti, niin me haluamme auttaa kaikkia pärjäämään elämässään taloudellisesti paremmin. Ilman että sinulla on rahaa, et voi ostaa ruokaa ja silloin näet nälkää. Tätä näköä ei sitten silmälaseilla tai laserleikkauksella voi korjata. Tämä näky on tosi, toisin kuin pikku-ukot jotka katoavat kun korkki laitetaan kiinni.

 

***Blogista poistettu 6.3.2018 jo menetettyä mahdollisuutta markkinoiva osuus.

”Mulla on aina ollut kaikki hyvin- tulevaisuudessa” -Sulo Vilen 70-luvun kulttisarjassa Tankki täyteen. Ala tietoyhteiskunnan ”Villeenin Suloksi” ja huolehdi itse siitä, että sulla on tulevaisuudessa kaikki hyvin.

Uusi koulutus starttaa pian. Tule kurssille!

Marko, Ansionsa Mukaan Oy

044 260 89 19