Siirry sisältöön

OY PERHE WIRTANEN AB – RISTUS MIKÄ KAKARA!

On uskomatonta, koska rahankäsittelytaitoja ei opeteta koulussa ja kotonakin opetetaan jokaista lasta samalla lailla, että miten yksilö voi olla näissä asioissa erilainen? Juuri muistelin aikuisen tyttäreni kanssa, millainen hänen ensimmäinen työtehtävä aikoinaan isän yrityksessä on ollut ja kuinka monenlaisia hommia hän on joutunut matkan varrella tekemään. Ikää hänellä on tuolloin ollut palttiarallaa 9-v. Vaikka kuinka olen joutunut aikuisille lapsilleni napisemaan toimeliaisuudesta ja kaikille talouteni henkilöille järkevästä rahan käytöstä, oli tämä siisti muistelma.

Mun tyyli oli opettaa lapsia töihin siten, että ostakaa mitä haluatte, kunhan työn tekemisellä sen tienaatte. Kun 2/3 on tarvittavasta rahasta (nälkäpalkalla) on koossa, laitan loppu rahat siihen bonuksena. Voitte uskoa, että juuri se kännykkä minkä ostivat itse omilla palkkarahoillaan kesti pisimpään.

Tällainen opettaminen on kuitenkin haastavaa, jos omassa kodissa ei olla sitä mieltä, että noin pienillä ei voi töitä teettää, tulee sitten naapurin Urpo vittuilemaan lapsityövoiman käytöstä. Tarkoitus ei olekaan kaikkia miellyttää, vaan opettaa omia lapsia. Me voimme lapsiamme opettaa ja varsinkin paskojen kokemusten kautta on helppoakin opettaa, mutta jos vastapuoli ei ole valmis oppia vastaanottamaan, niin se on ikäänkuin no can do. Mikä sitten saa esimerkiksi kaksoset ajattelemaan erillälailla keskenään, vaikka opetukset ovat molemmille samat?

Tuttavallani on pienet kaksoistytöt. Tuttavani kertoi, ettei perheessä ole raha-asioita opetettu sen kummemmin, kuin että kannattaa jotain jättää myös säästöön. Eli ei pidä pää märkänä kaikkia kaivoon heittää. Molemmat tyttäret saavat viikossa käyttörahaa (edesmennyt viikkoraha ilmeisesti) 5e jolla heidän pitää omat hankinnat maksaa. Tarkoittaa käytännössä sitä, että jos toinen haluaa sen karkkiin laittaa, niin ole hyvä, oma on valintasi.

Toinen tyttäristä paineleekin heti pienimmän paperin käteen saatuaan kauppaan ostamaan kaikkea sitä mitä ei tarvi ja vielä niin, ettei pysty ilman pahaa oloa kaikkea edes kerralla tuhoamaan.

Toinen tytär taas oli lähtenyt isän mukaan kauppareissuille viimeiset pari vuotta tekemään perheen ruokaostokset. Urheilijatyttö oli latonut kärryyn hedelmiä, vihanneksia ja marjoja ja toki isä oli ne ostanut. Pari vuotta myöhemmin, eli nyt, hän oli isää pyytäny käyttämään marketissa, että voidaan hakea pleikkari nelonen. Isä oli luonnollisesti sanonut, ettei tollasia noin vain haeta ja että sellainen kallis kampe pitää ansaita! Tähän tytär oli tuumannut, että ei sun sitä tarvi ostaa. Ostan sen ihan ite! Kyytiä vaan tarvin.

Vastauksena isän kysymykseen, jotta millä rahalla, oli tytär vastannut että niillä joka viikkosilla vitosilla. Likka oli jumalauta pistäny kaikessa hiljaisuudessa rahat käytännössä kaikkinensa säästöön ja lisäksi mummuilta saadut rahat ja myös kaikki synttärirahatkin. Mitäpä tähän voi isä vastaan sanoa kun on säästeliäisyyttä terottanut? Ei yhtikäs mitään. Toyota käyntiin ja viemään tyttöä markettiin. Oli ollut kuulemma hauska katsoa, kuinka hän oli pelejä valikoinut (uusia ja vanhoja) niin että rahat riittävät. Isä oli ostanut kuitenkin ylpeyttään ylimääräisen ohjaimen tytölle.

Kun isä oli hoksannut ja kysynyt, että et vissiin ole karkkia ostanut ja ostatit mulla kaupassa kaikkia marjoja ja hedelmiä ja näin säästit ”herkkurahat”, oli tytär tuumannut että ”käsittääkseni et ole meiltä ruokaa laskuttanut, mutta jos tilanne muuttuu, olisitko ystävällinen ja informoisit siitä vaikka saman tien.” Ihan huippu kakara kertakaikkiaan! Kuulemma jotain kännykkäpelien lisäjuttuja joista mä en vanhuuttani ymmärrä mitään, hän miettii ostamisen järkevyyttä niin kauan, että peli on jo poistunut markkinoilta ennenkuin on päätös tehty!

Vastaus alun kysymykseeni, mistä tällainen johtuu, on vastaus: KYSYPPÄ JOKU TOINEN. En osaa sanoa. Aina puhutaan perintötekijöistä, mutta ne ammuttiin juuri alas, kun kaksi täysin erilaista esimerkkiä on samoja käytäntöjä perinyt.

Tällasia ”penikoita” olis ilo auttaa eteenpäin, sillä tuolla harkitsevalla ja kärsivällisellä luonteella taivas on rajana, paljonko omaisuutta he pystyisivät kerryttämään.

Tähän loppuun on pakko myöntää, että kummallakaan allekirjoittaneen biologisella lapsella ei ole tuollaista perintötekijää, vaikka mieleisiä lapsia ovatkin. Eli olkoot isä kuinka talouskonsultti, ei kaikki silti periydy ja piste.

”Tutkimattomat ovat herran tiet” – Masan jotain jostain kaikkien mietittäväksi ja murehdittavaksi (koulumme pakollista opetusta on kuitenkin uskonto, toisinkuin talousasiat uskonnon tärkeyttä dissaamatta)

Marko, Ansionsa Mukaan Oy