Viime kesänä ajoin viikon ympäri Lappia myymässä koulutusideaamme ja tapasin paljon ihmisiä työnsä ääressä. Siitä reissusta syntyi seuraava blogi.
Tämän kertaisen blogin tarkoitus on miettiä työntekijöiden työskentelyä palkkansa eteen. Työntekijän tärkein tehtävä on tuottaa oma palkkansa takaisin alasta ja työtehtävästä riippumatta. Se mitä mittareita siihen käytetään, riippuu alasta mutta silti. Käydään myös hieman läpiihmisten ajattelua oman elämänsä eteen.
Joka kunnassa ja kaupungissa olen tavannut elinkeinoelämän keskeisiä vaikuttajia, velkaneuvojia, nuorison parissa työskenteleviä tahoja ja mediaa. Jokaiselta paikkakunnalta olen myös tavoitellut koulupuolen johtavia päättäjiä. Kun olen huomannut vaikeaksi saada näin tärkeän asian opetettavaksi 16-17 vuotiaille aikuisiän kynnyksellä oleville ihmisille koulun kautta, ei se ainakaan tällä reissulla eteenpäin naksahtanut. Montako noista päättäjistä sain puhelimella kiinni? None. Jokaiselle lähetin tekstiviestin perään, jossa kerroin asiani lyhyesti ja pyysin soittamaan takaisin tai kertomaan ajan milloin voin soittaa. Moniko vastasi tekstiviestiin? None. Ei näiden virkamiesten alaisuudessa kouluhommat ainakaan kehity, mutta varmasti ovat luottamushenkilöiden mielestä päteviä hommissaan…. Aina on tehty näin…
Muuten reissu oli antoisampi kuin osasin kuvitella, sillä ei nyt ihan hurraa huudoin, mutta yltiö positiivista vastaanotto oli silti. Yleisin kommentti oli, että: ”jumalauta että oot hyvällä asialla liikkeellä, kerro mitä me voidaan tehdä auttaaksemme”. Tapaamisia naamatusten ja puhelin palavereja autopuhelimella ajon aikana tuli useita kymmeniä. Elinkeinopuolen ihmiset ja monet muut lappoivat nimiä ja puhelinnumeroita joihin mun pitää soittaa ja käydä heitä tapaamassa.
Virkamiehistä velkaneuvojat jäivät hienosti mieleen. Meidän palvelu on juuri sitä mitä he tarvitsevat, koska me opetamme taloudenhallintaa konkreettisesti, mihin heillä ei riitä aika. Sen lisäksi me opetamme vaurastumista mihin heillä ei riitä taito. Ongelma kuitenkin oli siinä, että heidän asiakkaat ovat niin huonossa jamassa, ettei heillä ole mahdollisuutta ostaa lippua viikottain. Mutta nippu esitteitä pitää sinnekin kuulemma toimittaa. Vaikka tämä ironiselta kuulostaakin, niin joskus käy niin onnellisesti, että ihminen ottaa yhteyttä riittävän aikaisin, eli jo huomatessaan itse mihin tilanne on johtamassa. Nämä ihmiset ovat liian suurituloisia ja liian pienissä veloissa, jotta kelpaisivat velkaneuvonnan asiakkaiksi. Kuten esimerkkinä edelliseltä päivältä mainittu asianajaja. Näitä velkaneuvoja lupasi ohjata sinne mistä neuvoja saa, eli meidän koulutusohjelmaan.
Mieleen jäi myös helevetin pitkä 15minuutiksi sovittu tapaaminen Kemijärven kaupunginjohtajan kanssa, joka on todellinen taloustaitaja! Vaikka tapaaminen ei käytännössä idean esittelyä enempää aikaan saanutkaan, jään mielenkiinnolla seuraamaan kuinka tämä johtaja tulee nostamaan Kemijärven kukoistukseen. Tästä olen vakuuttunut ja toivottavasti uurnilla tavatessaan ihmiset ovat äänestäneet sellaisen joukon luottamustehtäviin, että venettä vedetään samaan suuntaan kuin mitä kapteeni tekee.
Elinkeinoelämän henkilöissä oli semipieni ero vaikka jokainen olikin yltiö avulias. Ne jotka olivat kunnallisessa virassa viettäneet elämänsä olivat avuliaita ja ne jotka olivat työskennelleet ennen pienyrittäjällä tai olleet itse yrittäjiä, kertoivat ideoitaan ja näkemyksiään jopa markkinoinnista. Tämän lisäksi olivat avuliaita.
Myös yrittäjätaustaisia yhdisti oma näkemys, kuin tämä on loistava palvelu myös niille, joiden talous on kunnossa. Totta. Juu ei me pelkästään perseellään olevia talouksia haluta auttaa, vaan kaikkia jotka haaveilevat olevansa taloudellisesti riippumattomia.
Printtimedia vierailut oli värikkäitä. Kaikissa kyselin mahdollisuutta markkinoida heidän sivuillaan ja millaista apua he voivat markkinointiin antaa. Eräässä Alma Median alaisuudessa toimivassa lehdessä päätoimittaja sanoi mulle puhelimessa, että ”me ei täällä aleta mihinkään tollaseen avun antoon. Te voitte meillä kyllä mainostaa, mutta siihen se sitten jää…” Vastasin, että:” on kunnioitettavaa, että ihminen itse ääneen tunnustaa, ettei ole tehtäviensä tasolla, mutta kiitos ajasta ja menestyksekästä uraa sulle, kiitos ja hei.” Hienosti on sosialismi vallannut alaa paikallislehdissä. Meidän rahat kelpaavat, mutta mitään ei takas anneta. Euroakaan ei meiltä liikahda kyseiseen lehteen. Ei nyt eikä ikinä.
Eräässä pienessä aluelehdessä kyseltiin multa miten mä haluan mainostaa, vastauksena kysymykseeni millaisia ideoita heillä olis antaa… Kun toistin kysymykseni niin vastasi, että en just nyt jouda miettimään, mutta laitan sulle tarjouksen postiin… Satuinpa huomaamaan hänen tietokoneen näytöltä, että yläpalkilla oli ikkuna myös facebookkiin, jossa luki Facebook (8). Käsittääkseni tämä tarkoittaa kahdeksan eri keskustelun auki oloa ja tämä työntekijä oli liki 50-v mies. En ymmärrä, en vaan ymmärrä. Hyvä todiste siitä, kun olen sanonut Facebookin käytön tekevän ihmisistä muissa hommissa kiireisiä. Ei muuten ole vielä tullut sitä tarjoustakaan postiin, mutta varmaan sitten kun hän ehtii TÖIHIN!
Hyvää vastaanottoa kyllä mediassakin sain ja muut hoiti hommansa aivan mallikkaasti luvatuin aikatauluin, mutta yksi oli ihan ylivertainen. Päätoimittajan kanssa yli tunnin tapaaminen missä hän esitteli miksi heidän lehti on oikea kanava markkinointiin ja mitä tukea voivat antaa. Halusi jopa tehdä ennakkoon juttuja tulevasta. Tämän lehden markkinointivastaavan kanssa oli sitten pitkä puhelu, jossa kerroin ideoitani ja hän sanoi useasti ettei itse ainakaan tekisi noin… Sanoin aina että hyvä, mutta perustele. Kun kuuntelin perusteluita, olin hänen kanssaan samoilla linjoilla joka ikinen kerta. Voipa olla, että heidän kanssaan mahdollisesti toteutettavat ilmoitukset menevät sellaisenaan kaikkiin lehtiin.
Koska tämän aiheen markkinointi on vaikeaa, emme kuvittele osaavamme kaikkea, vaan ostamme lisäpalvelun joltain ulkopuoliselta taholta. Näin saamme varmemmin onnistumisen jo eka kerralla. Osaamisen voi ulkoistaa ja se on kyllä se halvin vaihtoehto rahassakin.
Nuorisotyöntekijöistä nostan esiin Rovaniemen Ohjaamon. Olen sinne ollut aiemmin jo puhelimella yhteydessä ja nyt tutulta kuulostanut nimi ei enää vastannut. Päätin, että perkele periksi ei anneta. Parkkeerasin auton erään kaupan pihaan ja aloin etsiä puhelimella kävelyreittiä kyseiseen paikkaan. Usko tai älä, mutta olin sen pihassa. Kaupan vastapäisessä rakennuksessa parkkipaikan toisella puolenhan se nakotti. Kävelin ovelle, soitin ovikelloa ja tuttu mies nuoruuteni erotuomariajoilta tuli avaamaan oven. Hän ei ollut yhtään vanhentunut. Ainoastaan parta häiritsi tunnistamista. Hän sanoi heti, että:” katos Vuorisen Marko. Oot yrittänyt mulle soitella, mutta en ole vielä ehtinyt soittaa takaisin, mutta muistatko vitun munapää kun annoit aikoinaan mulle punaisen kortin, eikä ollu mitään rikettä? Tästä on ainakin 25-v aikaa mutta korventaa yhä sielussa!” Hieman pääsi huutonauru! Tuumasin että:” nyt ei ole vanha virka-asu päällä, eli voit avautua ilman jatkoseuraamuksia”. Sanoin myös, että:” eikö oikeasti ollut mitään rikettä”, kuvitellen hieman lievennystä saavani, mutta vastaus oli ”EI!” Siihen tuumasin, että:” no sitten mä näin väärin, mutta ei me rangaistusta aleta enää muuttamaan”.
En viitti kaverin nimeä paljastaa, mutta terveisiä tälle Mäkitalon Jonille. Lähdesuoja on nyt meilläkin Iltasanomien tasoa, jossa 2 vko sitten oli juttu suomalaisista salarikkaista eläkeläisistä. Luonnollisesti aihe kiinnosti ja jutun luin. Siinä kerrottiin että haastattelimme kahta asianajajaa jotka haluavat pysyä nimettömänä. Toinen Hesasta ja toinen Mansesta. Jossain vaiheessa kuitenkin kerrottiin kuinka tavallisia nämä tapaukset ovat meillä Hesassa, kertoo Karimaa… Se siitä sitten, mutta kiitos Ohjaamon väelle hyvästä ja positiivisesta tapaamisesta. Teette hienoa työtä ja keitätte hyvää kahvia!
Varsinainen kohtaaminen tapahtui hotellissa, jonka nimeä en paljasta, jonka nimi on sama kuin paikkakuntansakin nimi. Paikkakunnalla on kasarmi ja paikkakunnan nimi liittyy kasarmin antamaan koulutukseen. Enempää en voi paljastaa lähdesuojaan vedoten… ”Iltasanomat”. Hotelleissa kävin katselemassa tiloja joissa järjestää koulutuksia. Tämän hotellin johtaja oli palkallinen viranhaltija, joka idean kuultuaan rupes raivo-innoissaan jakamaan mulle kännykästään kontakteja, jotka voi lobata ajatusta eteenpäin. Tämä Raili antoi yhtäkkiä mulle apua pyytämättä enemmän hetkessä, mitä olen elämäni aikana yhteensä pyytänyt! Kerrassaan työnantajalleen löytö.
Toinen esimerkki tulee toisen paikkakunnan hotellista, jossa hieman poissaoleva poika esitteli mulle tiloja ja sanoi, että:” omistaja voi sitten jutella sun kanssa hinnoista ja muista”. Koska mulla oli kiire sovittuun tapaamiseen, annoin käyntikortin ja pyysin antamaan sen omistajalle ja häntä minulle soittamaan. Eipä ole omistajan puhelua vieläkään tullut, mutta eipä häntä kaiken maailman asiakkaat näin häiritsekään. Tällä paikkakunnalla elinkeinotiimi tarjosi mulle kunnantiloja maksutta käyttöön ja otan lahjan vastaan. Vaikka kuinka haluaisin pienyrittäjiä tukea samalla, niin kaikkia ei vaan voi tukea.
Eräällä pienellä paikkakunnalla eräs taho oli asiasta niin innoissaan, että lupasi rahoitusta tälle koulutukselle heidän asukkailleen. Usko tai älä, mutta kieltäydyin. Miksi? Onnistuminen ja uusien toimintamallien muuttaminen vaatii uskallusta, eikä sitä vielä punnita jos joku tarjoaa liput. Tulijoita kyllä löytyy, mutta saanko muutosta aikaan ihmisissä jotka tulevat muutosvastarintaisena paikalle ilmaiseksi ja tuumaavat, että:” ei tuo meillä ainakaan ole mahdollista”. Lipun ostaneet ovat varmasti halukkaita oppimaan lisää. Mikä on mulla elämäni paras sijoitus? Ne tuhannet eurot jotka olen käyttänyt kirjakauppaan yms. itseni kehittämiseen käytetyt rahat. Se joka käyttää rahaa itseensä, huolehtii itse ettei rahat menneet hukkaan.
Sitten vielä jännä huomio näin positiivisessa ihmisessä, joka sai positiivista vastaanottoa. Keskiviikko aamuna kohdalleni sattui itä-lapissa eräs negatiivisuudessa rypevä nuorisotyöntekijä, joka nillitti ettei tuollanen täällä menesty, eikä tuosta ole mitään hyötyä. Illalla viimeisenä samassa kunnassa hotellityöntekijä yhtä negatiivisella asenteella liikkeellä ja voi jumalauta kuin mulla meni usko itteeni kun tällaseen päivä päättyi. Olin ihan maissa, että ei tästä tule mitään ja puhelimessa pyysin morsianta mua tsemppaamaan oikeaan suuntaan takaisin. Sain hyvän tsempin ja hieman helpottikin, mutta koko illan murehdin näitä kahta miinusmerkkistä ämmää. Yritin morsiammen tsempin lisäksi itseäni lohdutella sillä, että nämä eivät kurssille tule ja piste. Heillä elämä kulkee yhtä varmasti, kuin ajatus Ameballa. Lisäksi mietin, että ei mun tarvi murehtia noista miinusmerkkisistä työntekijöistä, koska he ovat heidän työnantajansa huoli, ei minun. Heidän työyhteisöänsä myrkyttävät ja rahaa siitä työnantajaltaa vielä kuukausittain perivät.
Kaikki tapaamani ihmiset hoitavat työnsä niin hyvin kuin vain pystyvät. Ero vaan on merkittävä siinä mihin ihminen pystyy. Kuten olen sanonut, ole varovainen millaisia ihmisiä elämääsi keräät. Positiiviset ruokkii positiivisuutta ja negatiiviset negatiivisuutta. Esim. ei meillä kevät ole myöhässä. Se on alkanut ajallaan, mutta kylmät yöt hidastavat lumen sulamista ja runsaasta lumesta johtuen keli ei lämpene. Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Meillä Merilapissa Toukokuu ruukaa olla kylmä. Lunta on enemmän jäljellä kuin ikinä ennen, mutta keskilämpötilassa ollaan asteen verran keskiarvoa perässä. Silti ihmiset nillittävät ja kun niitä kuuntelet, nillität itsekin!
Lopetetaan vanhaan viisauteen, eli häviäjät kritisoivat ja voittajat analysoivat!
Tuli hieman tylsä blogi, joka on tarina eikä blogi. Anteeksi siitä. Syy on siinä, että en ole viikkoon ajatellut muita asioita kuin yllä kirjoitettuja ja toinen vissiin sitten se, että tämä on kirjoitettu SELVINPÄIN !En ole enää ikinä selvinpäin,
terv. Juoppohullu Vuorinen, Ansionsa Mukaan Oy