Siirry sisältöön

OY PERHE WIRTANEN AB – MITÄ KUULUU?

On kulunut pari kuukautta siitä, kun Wirtaset ottivat meihin yhteyttä. Emme ole vielä päässeet saman pöydän ääreen konkreettisesti katsomaan mikä on meininki. Puhelimessa motivoidaan kyllä tiheästi ja askarruttaviin asioihin otetaan kantaa. Hauskaa oli kuulla, että eka tapaamisessamme kun kerroin auton käytön kalliudesta, eli yhdellä käynnistyksellä pitää hoitaa kaikki käynnit, oli tästä napattu kunnolla opiksi. Vie mennessä, tee ollessa ja tuo tullessa on tehokas aikaa, vaivaa ja rahaa säästävä malli töissäkin, mutta niin myös yksityiselämässä.

Kerran satuin Wirtasten pihaan etuajassa sopimastamme tapaamisestamme ja olin todistamassa, kun äiti Wirtanen saapui kotiin ja juuri ennen pihaan kääntymistä painoi kytkimen ja jarrun pohjaan. Tästä otin puheeksi, että olettekos koskaan kuulleet moottorijarrutuksesta, joka perustuu ennakointiin, nollaa polttoaineen kulutuksen ja siirtää jarruremontin kauas tulevaisuuteen? Tästä sitten muutama sananen vaihdettiin ja isä Wirtanen keksi aavistuksen muuttaa ajotyyliään tasaisemmaksi ja raportoi, että ennen vanhaan tankillisella pääsi 500km ja nyt pääsee 600km. Melkoinen on tuokin rahansäästö vuoden mittarissa mitattuna kun joka viides tankkaus jää väliin kokonaan!

Puhelimessa kyselin isä Wirtasen tuntemuksia ja sanoin, että sellaisia tuntemuksia mitä hänellä on tilanteestaan ollut ennen meille soittoa. Päälimmäisenä oli kuulemma ainainen vitutus omasta kyvyttomyydestä saada tilanne hallintaan. Kuten olen jo aiemmin viitannut, rahankäsittelytyylit periytyy niiltä, joita eniten kuuntelet.

Wirtasia voi onnitella nyt siitä, että he käsittelevät rahaa tänä päivänä paremmin kuin yksikään niistä, joilta on oppinsa saanut! Oli ollut myös sellainen ”hälläväliä vittu olkoot saatana” meininki, kun ei nähnyt metsää puilta. Ympärillä ei ole ollut ihmisiä joille olisi ollut hyödyllistä omaa tilannetta avata, kun vastapuolen mielestä syy olisi ollut Sipilän hallituksen, kun leikkaavat kaikista erilaisista tuista.

Kynnys soittaa meille oli ollut myös iso, kun oli pelokas sen suhteen, että millaiset vittuilut siitä joutuu kuulemaan kun töpeksii omaa elämäänsä. Ei ole joutunut sellaista kuulemaan. On jopa saattanut yllättää kuinka positiivisesti ongelmiin on suhtauduttu. On kuitenkin muistettu jatkuvasti painottaa sitä, että sinä joudut ihan ite tyylisi muuttamaan. Sun taloudellista hyvinvointia ei tee työnantaja, ei yhteiskunta, vaan sinä ja aivan itse.

Se ei ole Sipilän syy, vaan syy on siinä, ettei rahankäsittelytaitoja opeteta missään koulussa, joten jokainen joutuu oppimaan ne ympäristöstään. Jos olet huomaamattas kerännyt ympäristöösi tosi järkeviä rahan käyttäjiä ja sijoittajia, olet varmasti sellainen jo itsekin! Vastapuolta kerännyt edustaa itsekin sitten vastapuolta. Näin tämä menee.

Mutta isä Wirtanen ei tajunnut yhtä hienoutta siinä, että luottotiedot ovat menneet sen vuoksi, että jotkut laskut ovat jääneet maksamatta. Tämä on aikaan saanut sen, ettei voi ostaa tarvittavaa investointia osamaksulla/ luottokortilla vaan siihen on aina tarvinnut haalia käteistä kokoon. Tämäpä onkin perkele pelastus! Sehän tästä vielä puuttuisi, että liian suurella kulutuksella olisi vielä luottokortit olleet. Tämä on tämän perheen pelastanut meidän köyhtyvän keskiluokan tuhosta, eli vanhaa velkaa niputetaan yksiin ja maksetaan se uudella velalla pois. Uutta velkaa sitten varmuuden vuoksi vähän enemmän, jotta voi vaikka loppurahalla ostaa videotykin…

Tutkimusten mukaan tämä hyvätuloinen yli 50% meidän nykyisestä keskiluokasta tekevät yllämainitulla tyylillä hidasta mutta varmaa luottotietojen menetystä ja sitä kautta henkilökohtaista konkurssia. Miksihän pikavipit eivät ole pelkästään nuorison ongelma?

Tämä on niin yksinkertaista matematiikkaa, että Amebakin sen tajuaa: Jos niputat useita velkoja yksiin, ei velkojen määrä ole pudonnut. Velkojien määrä taas on. Seuraappa meidän mainontaa kuin tämän hienosti brändätyn ”osta nyt ja maksa myöhemmin” rinnalle on tullut näitä lainojen vertailijoita. Lyhyesti se, että säästä siten, että niputa kaikki vanhat velat yksiin mahdollisimman pienellä kuukausierällä. Tottakai tämä säästää, jos asiakas simsalabim tajuaa rahankäyttövirheensä ja korjaa kulutuksensa. Mutta näin käy Disneylandissa ja Hollywoodissa, joten uusi joka paikkaan velkaantuminen alkaa välittömästi alusta, kun yhtäkkiä jää aiempaa enemmän rahaa käyttöön. Rahaahan saa nykyään ilman vakuuksiakin, kunhan korko on riittävän suuri luotottajalle riskin ottoa varten.

Ihmiset! Teitä kusetetaan. Ei se lainojen niputtaminen yksikseen ole mikään keino mihinkään. Se mitä teet sen rinnalla toisin, voi sitten muuttaa elämäsi suunnan.

Tee uudenvuodenlupaus ja paranna taloudellista hyvinvointiasi tekemällä asiat paremmin. Pikkasen parempi päätös loppuelämäsi kannalta kuin joku ”pakko olla tipattomalla tammikuulla kun en perkele kehtaa kuunnella, kuin paremmat ihmiset vittuilevat siitä, kuin kaikki muutkin on ja minä en”. Ole kaveriporukkasi kovin mies tai nainen ja pidäppä mallin vuoksi TOUHUTIPATON vuosi. Sitten dissaat kaikkia jotka ”ajattelee nivusillaan”.

Todella tuloksellista uutta vuotta 2017. Olkoot tämä silti uuden ja uljaamman loppuelämäsi paskin vuosi, jolloin kaikki tulevat vuodet ovat vieläkin parempia.

Marko, Ansionsa Mukaan Oy