Tervetuloa jälleen Ansionsa Mukaan Oy:n blogin äärelle. Tänään toteutetaan useiden lukijoiden toive, eli kirjoitetaan jälleen matemaattisin esimerkein. Lue siis jälleen ajatuksella.
Tähän väliin maininta, että Wirtasten perhe ei ole Mustanaamion tai Taika Jimin sukua. Tämän vuoksi heidän arjestaan ei jokaiselle viikolle uutta tarinaa riitä. Silti kirjoitan blogeja jatkossakin viikottain. Teen sen kahdesta eri syystä. Yksikään blogi ei tule olemaan sellainen, etteikö sen sisältöä tarvitse Wirtastenkin perheeseen viedä. Toinen syy on brändäys. Kirjoittamalla on tarkoitus saada sinut huomaamaan se, kuinka paljon meistä voi olla sinullekin hyötyä.
Tämän illan tarina ei ole Wirtasista, mutta tästä asiasta tulen heille päätäni aukomaan, mikäli törmään kommenttiin ”no me ajateltiin, että ei se ole niin just”
ELI TEITTE JA ETTE AJATELLEET OLLENKAAN. KYSYKÄÄ!
Tänään puretaan sijoittamista, eli katsotaan konkreettisesti miksi rahastot ja varainhoito on miljoonabisnes tuotteiden tarjoajille. Arvopaperilehti uutisoi vuosi sitten, että Suomessa on viisi osakemiljardööriä, joista neljä oli toki Herlinin sukua. Samassa uutisessa mainittiin sarkastisesti vertauksena, ettei Suomessa ole yhtään rahastomiljonääriä…
Tänään käydään kolmen eri opiskelijan sijoittamista hieman läpi ja verrataan missä he ovat valitsemallaan tiellä kolmenkymmenen vuoden päästä.
Ensimmäinen näistä on Late. Hän tuli minulle tutuksi kun aikoinaan luennoin yhden lukuvuoden lukiolla taloudesta ja taloudenhoidosta. Näille kurssilaisille kaikille annoin yhteystietoni ja luvan soittaa kun tarvitsevat neuvoa sijoittamisessa. Mun henkilökohtainen palkinto tuosta kurssista on se päivä, kun noista ensimmäinen tulee jossain vastaan ja sanoo ”kiitos Marko” ja kertoo vaurastuneensa merkittävästi.
Asiat kurssilla olivat kaikille selvästi uusia, koska koulussa noita asioita ei opeteta. Sain heidät ymmärtämään sen, että itse oma elämä pitää tehdä.
Late otti yhteyttä kuukausi sitten ja sanoi alkavansa sijoittamaan ja kysyi mielipidettäni eräästä palvelun tarjoajasta. Kysyin mihin aikoi sijoittaa ja hän oli valinnut sen kurssilla suosittamani helpon, keskimäärin 10% vuodessa tuottavan vaihtoehdon. Kysyin merkintäpalkkioita ja säilytysmaksuja ja hän oli tehnyt työnsä hyvin ja löytänyt täysin kuluttoman palvelun. (koukku tuossa on se, että palvelun tarjoaja haluaa käyttää asiakkaidensa omistuksia vakuutena omissa velkasijoituksissa, mutta siihen ei tarvitse suostua, mutta tuolla he sitten tienaavat)
Toinen heikkous tuossa on se, ettei Late voi ottaa salkkuaan vastaan tulevaisuudessa lainaa, eli vivuttaa sijoitussalkkuaan esim. vuokrakämppien hankintaan. Se nyt on allekirjoittaneen näkemyksellä kyllä niin vittumaista hommaa, etten ole Laten puolesta pahoillaan. Joillekin se sopii hyvin, mulle ei. Otetaan kuitenkin hieman takaisin, koska on hyvä omistaa betoniakin, sillä se luo kokonaissalkuun hyvää hajautusta ja turvaa. Mutta hattua nostan niille, joilla kämppiä on kymmeniä ja lisää hankkivat, sekä sivussa kestävät kaiken siihen liittyvän pikku puuhastelun.
Nämä kolme esimerkkiä käännetään siten, että he sijoittavat hypoteettisesti samaan kohteeseen ja samat summat. Näin vertailu on aukoton.
Latekin on perillä opintolaina uudistuksesta, jossa tarjotaan säästäväiselle riskitöntä rahaa! Helevetin opiskelijaketkut kun eivät maksa veroja! Ennen ne oli kuulemma vain rikkaat jotka eivät maksaneet veroja ja nyt opiskelijatkin tienaa keinottelulla!
Verot pitää kaikkien maksaa, mutta tippiä on turha antaa. Pätee rikkaisiin. Pätee normaali työläisiin jotka laittavat veroilmoitukseen kotitalousvähennykset, matka ja tulonhankkimisvähennykset yms. Pätee työttömiin opiskelijoihin, jotka hyödyntävät valtion antaman osittaisen opintolainan anteeksi annon. Veronkierto on sitten jo toinen juttu ja se on kriminalisoitu laissa. Yllämainitut jutut ovat täysin eri asia. Niiden nimitys on VEROSUUNNITTELU.
Säästäväinen opiskelija voi nyt tienata ottamalla maksimaalisesti 400e kuussa valtion takaamaa opintolainaa ja pitää sitä vaikka pankkitilillä. Kun laina erääntyy ja siinä on tämä pykälä tietyn osuuden ylittävästä anteeksi annosta, hän maksaa tilillä säästössä olevista rahoista lainan pois ja loput saa pitää itsellään. Kyllä! Minustakin tämä kuulosti sutkaamiselta alkuun, mutta tällainen mahdollisuus on valtiovallalta annettu KANNUSTAMISENA opiskelusta valmistumiseen. Ei ole kuitenkaan kysymys sosiaaliavustuksesta tai tukirahoilla kotona makaamisesta. Opiskelusta tehtiin näin ”osapäivätyö”.
Nämä kolme opiskelijaa sijoittamiseen syttyneenä nyt tuon opintolainansa sijoittavat kuukausittain valitsemaansa kohteeseen ja samalla valtion rahalla vaurastuttavat itseään. Esimerkkilaskelmassa en ole poistanut lopputuloksesta maksettua lainaa pois, koska eurolleen oikein ei lopputulos voi mennäkään. Se kun on laskettu historiallisen keskituoton perusteella. Esimerkissä on opiskeluiden jälkeen jatkettu sijoittamista 400e kuussa palkasta tulevalla rahalla samaan kohteeseen. Ensimmäisen tilannekatsauksen salkulleen he tekevät vasta 30-v päästä.
Latelle sanoinkin, että teet just noin 30-v. Lisäät sijoitettavaa rahaa sitä mukaa kun tulot aikuisena nousevat, etkä katsele yhtään ympärillesi mitä maailmassa tapahtuu ja vietät miljonäärielämää viiskymppisenä. Noin pitkässä ajassa tulee matkalla myrskyjä ja aina myrskyt taantuu ja uudet ennätystasot paukkuvat. Ajoittaminen menettää tuossa ajassa täysin merkityksen, sillä pitkä aika korjaa sattuman. Helppoa, tuottavaa ja todella turvallista.
Laten esimerkissä 400e/kk = 4800e/v ja 10% korkoa korolle joka vuosi. Jos on lukematta blogi ”kohti taloudellista riippumattomuutta” jossa korkoa korolle merkitys selitetään juurta jaksaen, lue se tässä välissä alla olevasta osoitteesta:
Latella 4800e x 30v = 144 000e sijoitettua euroa. Korkoa 10% vuosittain pääomalle korkoineen on kasvattanut hänen salkun kolmessakymmenessä vuodessa summaan 960 661e!
Toinen esimerkki on Laten kaveri, joka tekee vastaavan talletuksen oman pankkinsa kautta. Näin minäkin teen, eikä siinä ole mitään väärää. Late vaan saa paremman tuoton 🙁 Hyvin on nulikkaa siis opetettu 🙂
Pankki tältä Laten kaverilta ottaa 10e merkintäpalkkion kuukausittain ja 20e säilytysmaksua vuosittain. Kulut siis vuodessa 140e. Tämätarkoittaa sitä, että 4800-140=4660e menee vuodessa sijoituksiin 10% korolla ja antaa salkulle arvoksi kolmessakymmenessä vuodessa 932 642e… ero Lateen vaatimattomat 28 019e. Kolmessakymmenessä vuodessa 4200e enemmän kuluja tarkoittikin 28 019e kun ottaa tuoton vaikutuksen huomioon. Ihmeellistä on matematiikka.
Kolmas esimerkki Tuomo on mulle tuttu nuori mies vuosien takaa ja tietää kyllä mitä työkseni teen. Tuomo on matemaattinen ihminen, joten oletan hänen neuvoa kysyvän automaattisesti jos joku laskenta ei natsaa. Tosin hänen tulisi itse sellainen huomata.
Tämä pitää kuitenkin toisella esimerkillä pohjustaa. Yksi opiskelija sijoittaa 150e kuussa erään sijoitustalon varainhoitoon. Kysyttäessä tämän Suomisijoituksen vuosituottoa, niin se oli keskimäärin 8% vuodessa. Tämä voittaa pörssin yleisen kehityksen joka on 6,4% keskimäärin vuosi. Hyvä hyvä. Kun kysyin kuluista, niin hän vastasi, että: ”suuremmasta tuotosta tietty pitää hieman maksaa, mutta ei se hallinnointipalkkio ole kuin 2,9%”. Seuraavaksi kysyin onko muita kuluja. ”Joka merkinnästä menee viitonen päältä”. Hermostuin ja tokaisin, että: ”Mitä vittua! Vitonen pois 150e talletuksesta?!”Kaveri vastaa, että: ”no eihän se ole kuin vitonen…”
Kysyin paljonko 5e on prosentteina 150:stä eurosta? Kaveri alkoi kakistella, joten piti helpottaa, että : ”se on n. 3,3%. Olisiko paikallaan laskea paljonko tuo varainhoito oikeasti tekee sulle rahaa”? Löin luvut janaksi, eli ”tuotto% siis 8%, hallinnointipalkkio 2,9% ja merkintäpalkkio 3,3%. 8,0-2,9-3,3= 1,8% joka vastaa saatana vuotuista inflaatiota, eli omillasi pysyt ja sijoitustalo vaurastuu monta sataa saatanan tuhatta euroa 30-v aikana!” Miksi meillä ei ole rahastomiljonäärejä?
Kolmas esimerkkini, eli Tuomo sijoittaa 400e tämän sijoitustalon kautta ja kuvitellaan sen tapahtuvan samalla tuotolla kuin mitä Late ja hänen kaveri saa. (heidän tuotto on 10% vuodessa ja tämän varainhoidon 8%, eli kuvitellaan että varainhoito osaa hommansa ja sieltäkin saa 10% tuoton) 400e summasta menee 5e merkintäpalkkiota, eli sijoituksiin menee 395e kuussa, 4740e vuodessa. Koska hallinnointipalkkio on 2,9%, putoaa vuosituotto lukemaan 7,1%. Tämä 4740e vuodessa 7,1% tuotolla tekee kolmessakymmenessä vuodessa salkun arvoksi 527 990e
On se nyt perkele, että joukon terävin tekee tällaisen ratkaisun, jossa jää tienaamatta Lateen verrattuna 432 671e joka meikän aukottomalla matikalla on pikkusen paljon rahaa saatana…
Otetaan vielä tämä Tuomon esimerkin pohjustuksena käyttämä esimerkki ja oletetaan hänenkin sijoittavan 400e kuussa ja nimenomaan varainhoidon oikealla 8% tuotolla, jolloin merkintäpalkkio on 5e ja säästöön siis 395e kuussa ja 8% tuotosta pois tuo 2,9prosenttiyksikköä hallinnointipalkkioita. Säästöön siis 4740e vuodessa 5,1% tuotolla, antaa tämä kolmessakymmenessä vuodessa salkun arvoksi hulppeat 358 875e eli noin kolmannes siitä mitä Late saa itse tehtynä kasaan.
Eikä tämä mene edes näin. Hallinnointipalkkiota kun ei peritä ylläolevan esimerkin mukaan tuotosta, vaan koko pääomasta. Kyllä. Myös sinun rahastasi. Kun joka vuosi ottaa vuoden lopussa olevasta summasta 2,9% pois, on salkun summa pudonnut summaan 322 861e. Laskin tämän erikseen siksi, että tämän summan ja edellisen 358 875e summan väliltä on kadonnut 36014e rahaa. Suuri osa tästä on pois sinun tallettamista summista.
Valitettavasti kun asiakkaiden kanssa juttelen sijoittamisista, nämä laskennat pitää usein avata aikuisille ihmisillekin. Tämän vuoksi me neuvomme asiakkaitamme tekemään sijoituksensa itse, eikä varainhoidon tai pankkirahastojen kautta. Tällöin vaurastuttavat oikeasti itseään. Eivät sijoitustalot valehtele kun ne sanovat tämän olevan hyvätuottoinen tuote. He eivät vain kerro, että se on sitä heille.
Pankkirahastoista luin Amerikkalaisen tutkimuksen, jonka mukaan 25-v päästä 90% tämän päivän rahastoista on kadonnut kartalta, johtuen mm. huonosta tuotosta ja siitä johtuneesta huonosta kysynnästä. Jäljelle jäävästä 10%:sta vain 10% on 25-v aikana saanut keskimääräistä pörssin kehitystä paremman vuosituoton. Eli summasummarum joka sadas rahasto voittaa vain pörssin vuotuisen kehityksen.
On myös tehty tutkimuksia, jossa apina opetetaan heittämään tikkaa. Tikkatauluun pannaan nastalla kiinni kaikkien pörssiyhtiöiden nimet ja tämä karvainen veijari heittää 10 tikkaa tauluun ja ne yhtiöt joihin osui, otetaan sijoitusseurantaan. Arvaat jo varmaan? Apina voitti tikkaa heittämällä saamallaan tuotolla valtaosan varainhoitajista ja rahastoista.
Väitän että yksityinen ja puolueeton konsultti näissä asioissa säästää tajuttoman nipun rahaa asiakkaalleen, samalla vapauttaen asiakkaan opiskelemasta näitä asioita sen kummemmin. Esimerkiksi Tuomo vaivautuessaan kysymään, olisi tienaamassa 600 000e enemmän seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana.
Paljonko katsoisit tuosta neuvosta olevan sopiva palkkio? 😉
Muista myös, että hallinnointipalkkiot menevät vaikka sijoitus tuottaisi tappiota! Se se vasta reilua on. Tuottoa jaetaan kyllä, mutta tappion maksaa asiakas ja pankki perii silti asiakkaalta omat tuottonsa. Jos pääomasi pysyy ennallaan, tämän esimerkin sijoitustalo ottaisi joka vuosi siitä hallinnointipalkkiota 2,9%. Ensi vuonna talletat saman summan 395e, joka ei tuota mitään ja nyt edelliseltä vuodelta on jäljellä 383,55e. Tähän tuo 395e lisää tekee talletukseksi 778,55 josta vähennetään 2,9%. Kahdessa vuodessa olet ”sijoitussäästänyt” 790e ja tiliote kertoo tuoton olevan 0% ja silti tilillä on rahaa vain 755,97e. Kyllä ei ole reilua tämä tämmöinen.
Tämän kertainen blogi alkaa olla finaalissa, mutta loppuun haastan sinut tekemään myös hyvää ilmaiseksi.
Olen äärettömän kiitollinen kaikille teille jotka blogiani lukevat. Teitä on jo yli tuhat per viikko. Vielä kiitollisempi olen sille n.10 hengen porukalle, eli prosentille lukijoista jotka blogia sosiaalisessa mediassa jakavat. Näin saan enemmän hyvää tehtyä tähän maailmaan ja siihen tarvitsen edelleen teidän apua. Kun saat blogista mietittävää tai tiedät ihmisen jota kirjoitus voisi auttaa, niin ole ystävällinen ja jaa sellainen blogi.
Levitys auttaa myös siihen, että tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus jo koulussa näihin asioihin saada opetusta ja näin menestyjiä yhteiskunnassa olisi tulevaisuudessa enemmän ja me vanhat kääkätkin voimme sitten nauttia terveyskeskuspalveluissa tästä ja myös varmistua siitä, että nuoriso turvaa myös meille tällä hetkellä epävarmalta näyttävän eläkkeemme.
Kiitos paljon ja laitetaan hyvä kiertämään.
Marko, Ansionsa Mukaan Oy