Könösen Tuomo on Kemiläislähtöinen entinen jalkapalloammattilainen. Istuimme morsiammeni kanssa pari viikkoa sitten paikallisen soittoruokalan terassilla. Seurueessa oli myös Tuomo morsiammensa kanssa. Olemme Tumen kanssa saman lähiön kasvatteja ja vaikka ikäeroa onkin kuutisen vuotta, hyvin olemme samalle pallokentälle PENTUNA mahtuneet.
Jossain vaiheessa iltaa Tume kysäs multa, että muistanko mitä sanoin hänelle, kun vedin häntä pentuna pallolla naamaan? Öö, ensin varmaan pitäisi muistaa tuo dramaattinen tilanne…? Tilanne oli mennyt niin, että minä 13-14 vuotias, jo silloin yhtä pieni kuin mitä nyt aikuisena olen, olin tintannut palloa niin lujaa kuin veistoksellisesta jalastani lähti kohti maalia ja suoraan vastustajan porukassa pakkina pelaavaa, 7-vuotiasta Tumea päin naamaa. Pallo oli luonnollisesti isojen poikien kokoa, että osuu varmuudella ja vittuilematta nasevasti koko naaman alueelle. Siinä kun Pikku-Tume sitten kyyneleet silmissä istui, konttasi ja kaatuili pitkin kenttää, samalla useaa eri kieltä pulputtaen, olin kuulemma tullut paikalle ja tuumannu tälle sekavalle, mutta epämääräisen äänekkäälle hyrrälle, että ”JÄTKÄ PUSKI?!”
Tarina toimii pohjana päivän blogille, sillä tänään herätellään mietintää sitä, että jos haluat saavuttaa jotain parempaa, se vaatii kokonaisvaltaisen muutoksen toiminnassasi. Jotta muutos onnistuu, pitää ajattelumallikin muuttaa.
Tume kertoi minulle, että tuo on ollut yksi ratkaisevampia tapahtumia, jotta hän saavutti tavoitteensa saada pelata Veikkausliigassa ja ulkomailla ammatikseen. Tume kertoi, että tuossa tilanteessa olikin tullut onnistuja olo ja enää ei voinut itkua pidätellä, koska enää ei itkettänyt! Hän oli tuolloin 7-vuotiaana tajunnut, ettei mikään tule helpolla ja tämä ei ole viimeinen kerta kun käy kipeää johonkin. Ei ole kuulema kertaakaan käynyt tuon jälkeen kipeää ilman, etteikö olis tullut mieleen kommentti ”jätkä puski?! Tume oppi, ettei asiat voivottelemalla edisty ja alkoi töihin. Nelisen sataa ottelua ammattilaisena , 6 maaottelua, SM kulta ja hopea, sekä pari Suomen Cupin voittoa! Huomaa, että Tume aloitti kovan työn tekemisen unelmansa eteen. Tume ei jäänyt odottelemaan, että joku tulee häntä kotoa hakemaan pelaamaan. 3-vuotta tuosta tapahtumasta ja hän piti meitä isoja poikia täysin pilkkanaan samalla kentällä. Suunniteltiin porukalla pistää tämä rasittava, mutta helevetin vittumainen pallotaituri reppuun ja käydä hiekkakuopalla opettamassa tavoille! Sen verran tuo kävi hermoon, mutta tänään ei enää harmita. Tume sai Ansionsa Mukaan.
Viime viikolla kun kirjoittelin, että yhteyttä otti parikymppinen tytönhupakko, niin tuon kirjoituksen jälkeen sain sähköpostia tuntemattomalta naiselta. Myöhemmin hän taas kertoi, että hänen parikymppinen naistuttavansakin haluaisi mun kanssa jutella… Mitäs tähän sanotte mukamaste naisten miehet?! Jos luulit että on vientiä, niin step into my world and you will see! ”Haaveet kaatuu” vai miten siinä laulussa teksti oli? ”Tosiasiassa tuo johtuu siitä, että olen helevetin hyvännäköinen jätkä, jonka perään kaikki kissat maukuu. Lisäksi ne tietää kuinka mahtava ja täydellinen mä olen, koska olen sitä niin paljon korostanut jutuissani. En silti ala itseäni kehumaan, kerron vaan kuin täydellinen olen” nim. narsisti vuosimallia -72
Mennäänpäs asiaan. Kaikki yhteydenotot ovat luonnollisesti liittyneet meidän yhtiömme palveluihin ja todellakin juttelen myös miesten kanssa näistä asioista. Menneellä viikolla kolme miestäkin on ottanut yhteyttä. Mutta tosiasia on se, että enemmän yhteyttä ottaa naiset. Tämä todistelee vanhaa väitettäni, joka kumpuaa pokeriturnauksista. 10-v sitten pokeribuumin yhteydessä väitin, että mikäli naispelaajia olisi yhtä paljon kuin miespelaajia, naiset voittaisivat palkintorahoista vähintään 60%. Tämä siksi, että mielestäni naiset ovat tarkempia raha-asioissa ja heitä omat raha-asiat kiinnostavat meitä maskuliinisiä miehiä enemmän. Lisäksi he ovat analyyttisempia, koska heillä ei ole meidän maskuliinisten miesten ego-ongelmaa, mihin äskeisessä esimerkissä viittasin. Liian suurella egolla on hävitty omaisuuksia rahapeleissä ja raha-asioissa.
Sunnuntai aamuna sain sähköpostia Rovaniemeläiseltä yritystoimintaa aloittavalta naiselta. Hän kertoi ihmeellisen sattuman. Hän oli mietiskellyt yrityksensä perustamista ja samalla talousasioita. Hän oli sitä mieltä, että menestyvät vaan tietävät jotain yksinkertaista, mitä muut ei tiedä. Hän oli mietiskellyt, että mistä saisi mentorin, joka auttaisi yrittäjää alkuun ja samalla neuvoisi taloudessa? Sillä lyönnillä facebook oli tuutannut meidän mainoksen esiin. Hän oli lukenut urakalla kirjoituksiani ja oli varma, että on nyt mentorinsa löytänyt. Hän kertoi, ettei tee mitään ollalle taputtajalla, vaan tarvii sellaisen joka kertoo suoraan, jos joku homma tehdään päin helevettiä. Pääsi nauru ja sain korvamadon joululaulusta, jossa lauletaan että: ”kuinkas hassusti se sattuikaan…” Ei ole tapanani kehua jos siihen ei ole aihetta. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen ja turhista kehuista tulee turhaan tyytyväinen olo. Aikoinaan työnantajani kehui kuukausittain osastoni tulosraportteja ja kerran tuumasin hänelle että: ”Pate, mä olen puoli vuotta tätä osastoa käskystäsi pyörittänyt ja joka aamu lukenut ekana edellisen päivän raportin! Silti puolen vuoden ajan sä olet käynyt niitä mulle kehumassa? Pate mä tiedän jo! Kerro mulle jotain muuta, mitä sä haluat mun oppivan! Jos muka kaiken jo osaan, niin MENE HELEVETTIIN SIITÄ länkyttämästä ja anna mä teen mun työt!” Pate lähti nauraen pois ja alkoi mua opettamaan todenteolla. Paljosta olen hänelle kiitollinen. Usealle olen myös joutunut sanomaan, kun ovat kysyneet mielipidettäni ja kerrottuani on kuulija siitä loukkaantunut, että:” miksi sä haluat kuulla mun mielipiteen jos et ole valmis sitä kuulemaan? Mihin tarvit mielipidettä jos kerta jo kaiken teet oikein?”
Koska olen erittäin karma uskovainen ihminen ja uskon, että kaikilla tapahtumilla on tarkoituksensa, aloin miettimään mitä erikoista tästä tämän naisen sattumasta koituu meille? Miksi juuri hänelle lävähti mainoksemme näkösälle? No soitin kaukopuhelun Lapin pääkaupunkiin kuullakseni voinko auttaa, vai pitääkö minun kertoa kuka häntä voi auttaa? Kaikkiin hänen kysymyksiin tulee meiltä apu ja sanoin useaan kertaan, että tulkaa syyskuussa alkavaan valmennukseen. Siellä saatte paljon enemmän tietoa, kuin mitä osaatte nyt kysyä. Moneen kertaan kerroin, että jos alan teille kaikki siellä esille tulevat asiat opettamaan henkilökohtaisesti, tämä tulee teille maksamaan paljon enemmän. Meidän tehtävä on opettaa asiakkaitamme pärjäämään taloudellisesti paremmin, joten teidän pitää tulla kurssille, koska siinä säästätte paljon rahaa. Huomautin vielä, että kurssi sisältää huikean tarjouksen, jossa alan samaan hintaan personal treineriksi ja siinä voidaan sitten katsoa teidän tilannetta muutenkin ja neuvoa yrityksen käynnistämisessä.
Hänen liikeidea oli voimavaravalmennus, jotta ihmiset voisivat paremmin. Hänen miehensä auttaa minkä tarvitsee. He voivat myös tehdä kuntosaliohjelmia ruokavalioiden lisäksi, suosittaa tarvittaessa personal treineriä osana tervehdyttävää valmennusta. Monenlaista juttua mitä voivat tähän liittää ja tarvitsevat hieman neuvoa, mistä kannattaa lähteä liikkeelle ja miten. Hän heitti meille haasteen: Me ostamme teiltä sen kurssin ja olemme teille näyttötyö teidän valmennuksesta ja te ostatte meiltä ”kuntokuurin” ja te olette meidän näyttötyö? ”Morsian voi alkaa mannekiiniksi, mutta mä olen jo niin kova jätkä ja tervekin, ettei mulle ole tuosta mitään hyötyä” nim. sama narsisti -72. Oikeasti siisti ehdotus miehelle, joka korostaa verkostoitumisen tärkeyttä, muiden auttamista ajatuksella ”anna niin saat” ja sitä ettei muiden menestyminen ole keneltäkään pois. KUN molemmat onnistumme, niin molempien bisnes siitä hyötyy. Mitä tässä voidaan hävitä, kun he saavan samalla tietotaidon mitä tarvitsevat ja me terveyttä ja pitkää ikää?
Silti lähtökohtainen ajatukseni oli, että ok, kysyn morsiammelta onko hänellä halua tällaiseen alkaa, mutta mä en ainakaan punttisalille lähde! En tiedä mikä siellä on nykyään meininki, kun edellisestä kerrasta on aikaa 25-v. 90-luvun alussa tuli maksulliset punttisalit ja tuolloin siellä itsekin kuljin kuntoilemassa. Ihmettelin aina, että mikä sisäilmaongelma täällä on, kun tyypit joilla on ääni kuin Mikki Hiirellä, puhuvat siellä möreällä äänellä? Meikäläisen kokoisilla rimppakintuilla salille tullessa nurkan takaa näkyi ensin kyynärpäät, kun kaupungilla heistä nurkan takaa näkyi ensin maha! Lisäksi joka toinen näistä oli lähdössä syksyllä kisoihin ja kun yritin uteliaisuuttani kysellä missä lajissa syksyllä kisailevat, niin aina sain vastaukseksi vihaisen katseen ja murinaa. Outo paikka! Rupesin miljöön vaikutusta ihmiseen niin kovin paljon pelkäämään, että lopetin siellä käymisen…
Tämä nainen perusteli mulle yhteistyökuviota vielä sillä, että meidän kummankin ala on samanlainen. Kuntosalien personal treinerit myyvät lyhyt aikaista ratkaisua pitkäaikaiseen ongelmaan. He tekevät tärkeää työtä ja haluavat ihmistä auttaa, mutta jos haluaa kesäperseen säilyvän, vaatii se elämäntapa muutosta ja ajattelumallin muuttamista. Yhdessä hänen voimavaravalmennuksen kanssa personal treiner taas kruunaa homman. Hänen mielestä talousasioissa tilanne on sama. Pankin Alma ja velkaneuvonta eivät korjaa pitkäkestoista ongelmaa, mutta yhdessä talousvalmennuksen kanssa kruunu päähän ja Isolle Kirkolle Elvistelemään.
Kirjassa Babylonian rikkain mies kerrotaan kuinka jo tuolloin toiset rikastuivat ja toiset köyhtyivät täsmälleen samanlaisella toiminnalla kuin tänäänkin ja kuinka nämä rikkaat rakensivat Babylonian mahdin ja elättivät yhteiskunnan vähäosaisemmat aivan kuten tänäänkin. Kirja tuli ostettua ja aloin sitä lukemaankin. Siellä tämä rikkain mies opetti muille salaisuuttansa ja painotti, että tärkein opetus minkä voin teille antaa on se, että:” kulta ei pysy sillä joka ei kultaansa kunnioita”. Meni totaalisesti hermot tähän parisuhdeneuvontaan ja löin kirjan kiinni. ”Mua ei tartte tulla parisuhde asioissa neuvomaan, sillä yhdestä avioliitosta lähteneenä tiedän varmasti miten kaikkien muiden pitää toimia, että mulla on hyvä parisuhde! Älä kuule tule yhtään lätisemään kunnioittamisesta, kyllä kuule kunnioitan kun sen aika tulee!” nim. itsekäs, mutta täydellinen -72
Tämä nainen on oikeassa, sillä tuo kullan kunnioitus tarkoittaa luonnollisesti rahaa ja siihen suhtautumista. Lähes jokainen aikuinen on joskus elämässään säästänyt rahaa jotain hankintaa varten ja kun tavoite on täysi, on palattu normaaliin elämään takaisin. Ajattelumalli ei kunnioita rahaa ja siksi sitä ei kerry, eikä se tilillä pysy. Raha-asioissa paremmin pärjääminen kuten kuntoilussakin, vaatii myös kokonaisvaltaisen muutoksen toiminnassa ja ajattelussa. Velkajärjestely tai Lottovoitto ovat lyhyitä ratkaisuita pitkäaikaiseen ongelmaan. Hänen hommassa erona kuitenkin kultaan verrattuna se, että jos et saatua kesäpersettä kunnioita, niin sitä kyllä kertyy.
Ehdotuksen jälkeen sanoin hänelle, että palaan tähän ja juttelen toimitusjohtajan kanssa tästä. Toimitusjohtaja morsiammeni on usein ollut palkkaamassa personal treineriä potkimaan häntä perseelle, että tulisi kunnosta huolehdittua enemmän. Nyt kerroin hänelle, että voi olla että olen löytänyt sulle mentorin. Mentori siksi, että hän myös valmentaa sun ajatusmallia, jotta toiminta pysyy yllä lopun elämää. Pyysin googlaamaan tämän naisen ja kattelemaan mikä hän on tyttöjään? Hupsista keikkaa! Osaa näemmä kunnostaan huolehtia ja miehensä myös… Tai joku härkä poseeras samassa kuvassa. Jos ei miehensä, niin ainakin joku mies… Näistä minäkin jo näen, missä lajeissa heillä on syksyllä kisat… Morsiammeni sanoi, että hän tarvitsee juuri tällaista mitä nämä tarjoavat, ei pelkästään saliohjelmaa ja ruokavaliota. Tuumasin, että done deal ja soitin naiselle ja kerroin että Anu on teidän työnäyte ja mä kotona pidän huolen siitä, että työn ohessa löytyy aikaa itsestään huolehtia. Jatkan siis kokin, lastenvahdin, talonmiehen ja siivoajan roolia puolisona olon ohella. Saatte tästä matkasta omia julkaisuja tehdä täysin vapaasti ja me vuorostamme pidätämme itsellämme oikeuden teidän itsetunnon meidän julkaisuissamme murskata.
Myöhemmin aloin ajattelemaan, että on kyllä aika äijämäinen tämä mun ajattelu, jossa ”itse kävelen maantiellä ja kannustan morsiantani ryömimään ojassa”, että hän pysyy tavoitteessaan. Sanoinkin morsiammelleni, että:” vittuakos tuossa mun hoikkuutta ihmettelet? Silloin kun käskit eka kerran mun painua helevettiin, niin olisit lyöny lenkkarit jalkaan ja lähteny mukaan lenkille!” nim. tosimies -72 Oikeasti sanoin, että mä alan talkoisiin. ”Jos sä alat noudattamaan täysillä tuota ohjelmaa, niin tehkööt hänen miehensä mulle jonkun kevyen kuntoiluohjelman myös ja käyn pari kertaa viikossa uimahallin salilla jossa ääni pysyy normaalina ja otan myös tuon ravintovalmennuksen. Heittelen tupakat mäkeen siinä sivussa”. Koska kävelen liki 3000km vuodessa, on yleiskunto jo kova. Joten saan tavallista helpommalla treenillä kunnon sille mallille, että ensi kesänä pystyn vetämään puolimaratonin. Olemme nämä vuodet tehneet kaikki asiat yhdessä, niin myös tämä tehdään yhdessä.
Soitin tälle naiselle, että: ”olen myös käytettävissä. Kerro miehellesi, että ottaa mut työn alle ja lyö lujaa jos lipsun. Ottakoot mulle kuntosalia mukaan ja sellainen 5kg maksimissaan saa tulla tervettä painoa tähän kroppaan ja niin, että kyynärpäiden asento ei muutu”. Hän sanoi, että: ”jos mieheni alkaa sua koutsaamaan, niin sä niin voitat siinä, koska se on niin täydellisyyden tavoittelija”. Tuumasin, että: ”hyvä. Lyökööt siis edelleen lujaa. Olen valmis ajattelumallini ja toimintani muuttamaan, sillä jos aion vielä 50-v elää, niin kyllä ei ole siitä haittaa”.
Seuraavana päivänä hän soitti ja sanoi, ettei hänen miehensä ala mua vielä koutsaamaan, kun olen vielä liian alussa ja aloitan myös tämän naisen valmennuksessa… ”Ja mistähän tuon miehen ego kumpuaa? Meikä pistää kuule tollasen sormien väliin ja lyö polvea vasten poikki!” Näin jo sieluni silmin kuin hyppään seisomaan hänen vyönsoljen päälle ja rettuutan rinnuksista oikein urakalla ja teen sille selväksi, että silloin kun minä olin linnassa, niin tuollaiset jätkät kuin sinä, niin…..(niin….) EN KEHTAA EES SANOA MITÄ NE SIELLÄ MULLE TEKI!” nim. Yber ego -72
Tämän puhelun jälkeen hihittelin huvittuneena, että eipä tienny tuo mies mitä taisi juuri saada aikaan? Mulle kannattaa todellakin kertoa, ettei minusta ole johonkin, koska mikään ei motivoi paremmin kuin vähättely. En myöskään käy ilkkumaan myöhemmin, että kuka oli oikeassa? Näytöt puhukoot puolestaan…
Aikoinaan tuttavan tuttavapariskunta oli uutta vuotta vastaanottamassa samassa paikassa kuin minä. Olimme ennenkin tavanneet ja pariskunnan Pirkko himokuntoilijana kiinnitti huomiota minun turvonneeseen naamaan. Kyllä oli oikeassa. 5kg oli tullut painoa ja tämä kaikki naamassa. Tämä Pirkko ei kropasta päätellen voinut työskennellä paneelikaupassa, koska oli liian suuri riski, että asiakas heittäisi hänet ostosten mukana peräkärryyn ja naulaisi epähuomiossa saunan kattoon… Hän kertoi mulle, kuinka minä nyt jatkan lihoamista, koska pullukalla ei toimi aineenvaihdunta ja siksi sellanen lihoaa lisää. Hoikalla se toimii ja siksi hän pysyy hoikkana… Ei ihan menny mun matematiikkaan tuo ja kysyin, että: ”meinaatko niin, että jos vaihdamme paikkoja, eli sinä alat makaamaan sohvalla ja mussuttamaan herkkuja, niin pysyt silti hoikkana kun sulla toimii aineenvaihdunta? Samalla mä en onnistu pulskana saamaan sitä toimimaan edes kuntoilemalla”? Tästä vänkyteltiin hetki ja totesin, että tehdäänpäs samantien uudenvuodenlupaus ja esitin vetoa siten, että pudotan kuudessa viikossa tuon 5kg pois ja jos en onnistu, hän saa satasen. Jos onnistun, niin hän pitää turpansa kiinni… Pudotin viidessä viikossa 6kg… En soittanut ja pyytänyt pitämään turpaansa kiinni, enkä edes etten ole satasta velkaa. Olemme törmänneet myöhemmin ja hän on varmaan huomannut, että rugbypallot on poistuneet naamani molemmilta puolilta… Mies se osaa motivoida 🙂
Tällaseen umpisolmuun sitä on ihminen onnistunut itsensä viikossa köyttämään. Heittelin yksioikoisia ajatusmalleja nimimerkein tuonne väliin. Niiden tarkoitus on se, että noin yksioikoisesti elävillä elämä on ja pysyy tuollaisena. Heitä ei voi auttaa, eikä elämä voi muuttua. Muutos alkaa ajattelusta ja muutos halu pitää viedä arkipäiväiseen toimintaan rutiinina. Tämä pariskunta valmentaa heidän lifestylella pysyvää muutosta. Heidän perheessä varsinkin mies osaa kunnioittaa kultaansa. Tässä tapauksessa tarkoitan, hänellä on jo säästäväinen elämäntyyli. ”Minä en ala tätä miestä kursseilla koutsaamaan, kun on niin kaukana mun ajattelusta!” nim. kostonhimoinen -72
Kun tämän pariskunnan yrityksen visio kristallisoituu ja fokusoituu, he voivat sitten kurssittaa siitä, kuinka voitte tulevaisuudessa nauttia meidän kurssimme aikaan saannoksistanne pidempään.
Marko, Ansionsa Mukaan Oy