Tietoa Minusta

Minä Marko Vuorinen

Olen entinen urheiluvedonlyöntianalyytikko. Siinä toimiessani oivalsin pitkän päälle ajattelun ja opin miten korkoa korolle toimii.

Elettiin vuotta 1999, kun sijoittamiseni alkoi.

Sijoittamisen merkityksen ymmärsin siinä vaiheessa, kun mummoni kuoli ja hänen takaansa löytyi miljoonan markan sijoitussalkku lapsilleen jaettavaksi. Tämän hän oli kaikilta huomaamatta rakentanut siivoajan palkalla. Siihen asti olin aina kuvitellut, että vain suurilla tuloilla on merkitystä.

Samassa opin myös sen, ettei sijoituksista ole itselle mitään hyötyä kuoleman jälkeen, joten pitää alkaa nuorempana kuin mitä mummo teki.

Sijoittamiseni oppirahat toki tuli alkuun maksettua, kun sain sijoitussuosituksia silloiselta pankiltani.

Pistin sijoittamiset jäihin ja kipasin kirjakaupassa ostamassa alan kirjallisuutta ja aloin tehdä oppimieni asioiden perusteella omia päätöksiä.

Nälkä kasvoi syödessä ja kun huomasin, että sijoitukset voi sittenkin tuottaa voittoa jatkuu kirjakaupassa käyminen vielä tänä päivänäkin.

Vuonna 2001 perustin ensimmäisen kolmesta yrityksestäni. Tämä pieni kioski teki jopa voittoakin ja liiketoiminnan laajentamisilla enemmänkin, mutta kaukana kultakaivoksesta tällainen pikkubisnes kuitenkin on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Silti olen yrityksestäni rakentanut taloudellisesti riippumattoman vuosittaiset voittovarat uudelleen sijoittamalla.

Tästä johtuen olen saanut kaipaamani vapaa-ajan tuosta liiketoiminnasta ja joutoaika on tullut käytettyä kiinteistöyhtiöön. nyttemmin tähän konsulttiyhtiöön.

Nykyistä työtä teen erittäin mielelläni, sillä haluan kaikkien ihmisten menestyvän elämässä taloudellisesti, eikä sydäntä lähellä olevasta asiasta ole raskasta kaikki illat puhua.

Omassa toiminnassa vahvaa kokemusta olen saanut osakemarkkinoista, jalometalleista ja kiinteistöistä.

Syksyllä 2015 tarjouduin ilmaiseksi vetämään paikkakunnan lukiolle talous ja rahankäsittelykurssia, jonka aikana tein lopullisen päätöksen varainhoidon konsulttityöstä.

Olen täysin varma, että nuo nuoret jotka kerhossa kulkivat, tulevat elämään ilman huonoja lainoja. Osa on aloittanut jo sijoittamisenkin eli kaikille heille annoin avaimet parempaan tulevaisuuteen.

Tietoa voi hankkia kolmella tavalla

1. Ajattelemalla, joka on hienoin tie, tosin kaikista vaikein

2. Virheistä, joka on luonnollisesti kallein

3. Kopioimalla!

Itse olen opetellut lukemalla sellaisten ihmisten kirjoja, jotka ovat asiassaan jo onnistuneet. Kopioimalla heidän menetelmiään on sitten tullut tehtyä syystä tai toisesta virheitäkin, joista on taas ajattelemalla oppinut niitä välttämään tulevaisuudessa.

Tätä oppia jaan nyt eteenpäin ja asiakkaani säästävät aikansa omaan työhönsä ja voittavat vuosia ajassa.

Sijoittaminen ei ole yleisestä luulosta huolimatta riskialtista, mutta tietämättömyys sijoittamisesta sijoittaessa on.

Tämän olen myös kokemuksestani valmis allekirjoittamaan. Tästä olen myös oppinut sen, että kaikkea ei tarvitse osata itse, kun voi osaamista ostaa.

En aio ikinä kokeilla hitsaamista, sillä ei ole kivaa olla omasta rannekellosta kiinni työpöydässä, joten ostan tarvittaessa sen palvelun.

Jos minun taas pitää elämässäni oppia hitsaamaan, etsin kyllä erittäin kokeneen opettajan jotta minimoin riskit.

Vaurastuminen on päätös ja seurausta siitä! Kaava on ollut satoja vuosia jo sama.

 Payback time is always coming.

Talouden asiantuntija