Emme halua luopua niin suuresta osuudesta

Viikonloppuna olin kutsuvierastilaisuudessa elokuvateatterissa, jossa esitettiin dokumenttielokuva Yrittäjä. Dokumentissä oli sekä ”yrittäjä” eli hommista ei tule helevettiäkään ja myös ”Toteuttaja” josta seuraa menestyminen.

Tämä toteuttava yrittäjä oli nyhtökauran kehittäjä firma Gold&Green Foods. Heidän taivalta oli todella jännittävää seurata. Tuote kehitettiin täysin tyhjästä pelkän ”olispas siistiä” idean pohjalta. Yksityissijoittajilta kerättiin miljoona euroa idean pohjalta. Tällä saatiin tuotantotilat ja laitteet hommattua, sekä tuote markkinoille.

Hetken päästä tuli iso positiivinen ongelma. Kapasiteetti ei riittänyt täyttämään kysyntää. Lisäksi yksityissijoittaja halusi heitä viedä Kiinan markkinoille tavoitteena saada nyhtökaura koulujen ruokalistoille. Tässäpä tytöillä riitti ongelmaa. Yhtiölle velkaa, vai myydäkö yhtiön osakkeita saadakseen rahaa, vai liittoutuako jonkun Kiinalaisen elintarvikeyhtiön kimppaan, jolla on tuotantokapasiteettia tarpeeksi. Kaiken pähkäilyn yhteydessä pari kuukautta myöhemmin löytyi yhteistyökumppani ja elintarvikejätti Paulig osti yhtiöstä 51%. Mielestäni omistajat tekivät täysin oikean ratkaisun ja onneksi heillä yli 50% osakkeenomistajista oli myynnin kannalla ja kaupat syntyivät.

Monet kauhistelevat tilannetta, jossa menettävät määräysvallan yhtiössä, kuten esimerkissäni jossa Paulig omistaa 51% osakkeista ja näin heillä on täysi määräysvalta. Haittaaks se? Se on nyt Pauligin yhtiö ja saadakseen rahat takaisin ja sijoitukselleen tuottoa, he vievät nyhtökauran maailmalle ja investoivat niin paljon koneita, laitteita, tuotantotiloja ja perustavat jopa tytäryhtiöitä tarvittavan kapasiteetin aikaan saamiseksi. Vanhat osakkeenomistajat omistavat enää alle puolet osakkeista, eli saavat alle puolet osingoista. Epäilisin Pauligin kuitenkin pitkällä ajalla tuloksen kymmenkertaistavan, jolloin 49% omistus on osingoissa 390% enemmän kuin silloin kun omistettiin 100% pienestä myynnistä. (49%*10-100%). Onnittelut idean kehittäjille upeasta esimerkistä miten yrittäjä ansaitsee ammattinimen MENESTYJÄ. Jään ilolla seuraamaan mitä nyhtökauralle kuuluu tulevina vuosina.

Tyttöjen bisneksessä huonoin idea mielestäni olisi ollut toisen rahoituskierroksen järjestäminen, jolloin pienosakkaiden määrä kasvaa oleellisesti ja samaan aikaan kasvaa olellisesti näkemyserot. Mendor Oy on tästä hyvä esimerkki vuosikymmenen alkupuolelta. Tämänkin yrityksen perusti muutama yliopistojamppa ja ideana oli tuottaa diapeeteshoitoon tarvittavaa uutta teknologiaa. He kehittivät merkittävän seuranta/ hoitoteknologian. Kehitystyö oli todella kallista ja rahoituskierroksia järjestettiin useita.

Kun reilu viisi miljoonaa sijoittajien euroja oli käytetty, oli teknologia valmis. Enää se piti saada markkinoille. Tuolloin hekin saivat ostotarjouksen, kun Aasialainen alan markkinajohtaja halusi ostaa heidän tuotteensa. Tämä yhtiö oli vastaavaa kehittänyt jo vuosia ja siihen oli käytetty jo 25 miljoonaa euroa, eikä laite teknologia ollut vielä edes valmis. Mendorin omistajat olivat sitä mieltä, että ei myydä vaan lyödään itse rahoiksi. Mendor ei koskaan saanut tuotetta markkinoille ja on nyt konkurssissa.

Mietitäänpä tuota ostotarjousta. Jos miljardiyhtiö haluaa lopettaa kehittämiseen rahan polttamisen, jota on palanut jo 25 miljoonaa euroa ja he esittävät, että voisivat olla kiinnostuneita Mendorin ostamaan, niin mitä vaihtoehtoja voisi tulla mieleen?

A) olisivatko halukkaita maksamaan 25 miljoonaa, joka on heille parkkisakon tyyppinen raha ja jolla jokainen Mendor sijoittaja viisinkertaistaisi sijoituksensa?

B) olisivatko halukkaita maksamaan 10 miljoonaa, jolla sijoittajat tuplaisivat rahansa. Lisäksi olivatko tällä hinnalla halukkaita maksamaan teknologian tuottamasta liikevaihdosta Royalteja vaikka 10% ikuisesti?

C) jos heille annettaisiin tuo teknologia, niin olisivatko valmiita maksamaan Royalteja vieläkin enemmän.

D) jokainen vaihtoehto jossa annetaan sen jolla on jo markkinat ja organisaatio huolehtia koko helevetin bisneksestä, olisi parempi kuin tuo, että yritetään itse luoda markkinat tuotteelle.

Toisen maailmansodan jälkeen ruotsissa eräs mies kehitti maitopurkin, jonka yläreunaan taittelun avatessa muodostui kaatonokka ja sen pystyi jälleen taittelemaan kiinni. Hän antoi idean ikuisella Royaltisopimuksella Ruben Rausingille, joka perusti yhtiön nimeltä Tetra Pak. Mitä alkuperäisestä purkista on tullut uusia innovaatioita ja kuuluvatko ne sopimuksen piiriin, ei ole tiedossa. Tetra Pak yhtiön suku on sikarikas suku ruotsissa ja tuon kaatonokan kehittäjän suku saa edelleen kuukausittain shekin postiin sen mukaan, mitä tehdyn sopimuksen mukaan heidän kuuluu tienata.

Mietitäänpä jos tienaisivat sentin kymmenyksen jokaisesta purkista ja vuonna 1989 purkkeja käytettiin maailmanlaajuisesti yli 50 miljardia. Tuon vuoden royalti olisi ollut 5 miljoonaa. Jo vuonna 1977 purkkeja meni yli 20 miljardia, joten sen vuoden tili idean kehittäjälle olisi ollut 2 miljoonaa.

Valtaosa yrittäjistä kasvattaessaan yritystä/ laajentaessaan sitä hirttävät itseään entistä enemmän työhön kiinni. Toinen porukka on se, jotka omistavat 100% osakkeista ja tekevät eniten hommia ja tottakai myös päättävät asioista ja tällaiset palkkaavat toimitusjohtajia ja silti yhä tekevät itse paljon töitä ja päätökset. Eikös tässä toimitusjohtaja ole turha kuluerä?

Mielestäni ei ole paskempi vaihtoehto jos onnistuu kehittämään jotain todella uutta innovatiivista, jolle on teoriassa valtavat markkinat, että keskitytään myynnissä etsimään ostaja koko idealle. Toinen tehkööt hommat ja kantakoot riskit. Itse voi tehdä mitä haluaa loppuelämänsä ajan ja shekit tulevat postilaatikkoon kuukausittain. Vapaa-aikaa voi käyttää vaikka uuden idean kehittämiseen.

Sitten pitää vaan kestää Tepon nillitykset: ”Helppoahan se tuolla on kun keksi ne tamppoonit koirille”. Väärin. Helppoahan se on, kun antoi myynnin sellaiselle joka tietää miten tamppooneja koirille myydään.

Marko, Ansionsa Mukaan Oy