Lain mukaan kelvoton!

Päivän blogi on jatkoa viime viikkoiselle turinalle Helvetin viikosta. Samalla se toimii avauksena ensi viikolla alkavalle päiväkirjan pitämiselle samasta aiheesta. Helvetin viikkoni alkaa tulevana maanantaina klo 5.00. Viikon tarkoitus on saada minut olemaan jatkossa pysyvästi parhaimmillani. Mikäli viime viikon blogi on lukematta, lue ihmeessä se tästä.

Mukavuusalueella, vai parhaimmillaan

Viime viikolla kerroin, että kaiken loksahtaessa kohdilleen, keväästä tulee elämäni haastavin. Tämän vuoksi tarvitsen tuon psygologisen haasteen nyt. Olen hieman kauhun sekaisin tuntein odotellut maanantaita, mutta torstaina postissa tullut kirje muutti asenteeni. Nyt odotan maanantaita innolla.

Kirjoitan tästä kevään isosta proggiksesta aikanaan blogin ja tämän vuoksi en avaa yhä epävarmaa tapahtumaa vielä tämän enempää. Kyse on kuitenkin siitä, että Ansionsa Mukaan Oy haluaa laajentaa toimintaansa alueelle, johon en ole lain mukaan kelvollinen. Olen siis laillisesti kelvoton! Nyt se on myös paperilla todistettu. Tässä tapauksessa voi kuitenkin soveltaa yhdenvertaisuus lakia, joka antaa mulle mahdollisuuden tulla kelvolliseksi, kunhan pystyn kelvollisuuteni toteen näyttämään.

Tästä kelvottomuudestani pyysin lausunnon niin korkealta taholta kuin mitä yhteistyökumppaneistani löysin. Pyysin häntä kirjoittamaan oman näkemyksensä minun kelvollisuudesta/ kelvottomuudesta. Tämän liitän oman kirjeeni liitteeksi ja näillä papereilla olisi tarkoitus saada lupa saapastella lain yli. Nyt postissa tuli tuon yhteistyökumppanin kirje ja sen luettuani mietin vain, että kannattaako enää itse kirjoittaa mitään, sillä näkisin lain joutuvan nöyrtymään. En tiennyt olevani niin kelvollinen kuin mitä kirjeeseen oli kirjoitettu. Otin kirjeestä noin pari sataa kopioita ja teippailin niitä ympäri taloa muistuttamaan morsiantani siitä, kuka on päällikkö!

Maanantaina alkavalla Helvetin viikolla fokus pitää olla aikaan saannoksissa ja kaikki mukavuudet ovat kiellettyjä, niin tällä viikolla on vapaa-aika tullut rötväiltyä ihan täydellisesti. Ensi viikolla kaikki syötävä ja juotava tulee olla terveellistä, pääkoppa joutuu ”ylitöihin” ja liikuntaa on samalla lisättävä. Television katseluun ei aikaa saa myöskään jäädä. Tämän vuoksi olen suunnitellut nyt lauantaina syöväni pelkästään karkkia sohvalla maaten ja typeriä ohjelmia televisiosta katsellen, ettei todellakaan tarvitse ajatella mitään. Kaljaa tarvitsee varmaan juoda niin tolkuttomasti ”varastoon”, että aamulla joudun poikkeuksellisesti kävelyn sijaan menemään autolla töihin, koska en vielä aamullakaan pysty kävelemään? Huomenna töissä en tee yhtään mitään ylimääräistä työtä. Vedän niin rimaa hipoen päivän läpi kuin suinkin vain pystyn. Syön pizzaa ja juon kokista samalla kun katselen netistä hömppäohjelmia. Kaljaa ei tee sunnuntaina jostain syystä enää mieli…

Vaikka olen mielestäni ahkera ja aikaan saava, se ei tule riittämään kevään mahdolliseen proggikseen. Itsestäni pitää saada vieläkin enemmän tehoja irti. Tämän vuoksi tuo psygologinen itsensä parantamisviikko on välttämätöntä ottaa. Odotan todella mielenkiinnolla miten siitä selviän, kun tiedän mitä siellä on tulossa. Tuosta kun selviän, on tehokkuuteni kasvanut huomattavasti ja keväästä tulee huomattavasti helpompi, loppuelämästäni puhumattakaan.

Raapustelen ensi viikolla Ansionsa Mukaan Facebooksivulla hieman päiväkirjaa joka päivä siitä, miten edellinen päivä on mennyt ja mitä se piti sisällään. Koko viikon annista ja sen tuomista henkisentason tuntemuksista lyhkäinen blogi maanantaina 12.3 klo 18. Tämän jälkeen blogit maanantaisin klo 18. Vanhojen blogien ”suomentamisprojekti” kestää vielä laskujeni mukaan pari viikkoa. Ne tulevat ensi viikolla joka päivä luettavaksi klo 20. Viikosta 11 alkaen blogi siis maanantaisin ja tuolla viikolla tiistaista eteenpäin loput uusinnat vanhoista kirjoituksista.

Sunnuntaina morsiammeni voi minua nukkumaan mennessäni motivoida huutamalla, että:” Painu Helevettiin”, koska maanantaina klo 5.00 sieltä herään.

Marko, Ansionsa Mukaan Oy