Oy Perhe Wirtanen Ab – kolme eri tapaa

Tässä vaiheessa kun Wirtaset omaksuu uudenlaista tyyliä käyttää rahaa, on paikallaan muistuttaa idiotismin määritelmästä.

Se on se, kun tehdään kuten toisetkin on aina tehnyt ja odotetaan toisenlaista lopputulosta. Samat teot kun johtaa samaan lopputulokseen.

Jos ammut kaveriasi ilmakiväärillä, niin hänelle tulee verta vuotava haava kuten kaikille muillekin, vaikka kuinka ajattelisit ettei siinä käy kuinkaan. Niin totta ja yksinkertaista.

Blogi ei kuitenkaan tällä kertaa liippaa suoraan Wirtasiin, mutta välillisesti varmasti.

Mun kaveri Mikko on yrittäjä. Hänellä on viisi ihmistä töissä. Mikko on joskus kertonut, kuinka kolme ihmistä viidestä voikaan ajatella raha-asioista niin erillä lailla.

Mulla on ollut ilo päästä kaikkia kolmea erikseen jututtamaan ja täytyy myöntää; Mikko on  oikeassa.

Nämä tyypit ovat Mauri +50-v, Anne n.40-v ja Paula n.30-v.

Jotta pystytään pitämään oikeiden tyyppien henkilöllisyys salassa, käytetetään heistä peitenimiä Maukka, Ansku ja Pale.

Tämä siltä varalta, että jotka minut tuntee, pystyy päättelemään kumpi mun kavereista on yrittäjä ja sitä kautta hänen henkilökunnan nimistä päättelemään ketkä on ne henkilöt joista nyt kirjoitan.

He tekevät kaikki samaa työtä ja samalla palkalla. Ainoa ero palkassa on ikälisät.

Katsotaanpa kuinka he käyttävät rahaa ja vedetään loppuyhteenveto lopuksi, mihin tämä johtaa.

Lopputulosta on turha spekuloida ajatuksilla ”paitsi jos” koska samalla tavalla tehtävät asiat johtaa aiempien lailla samaan lopputulokseen.

”Paitsi jos” ammun kaveria KAUKAA ilmakiväärillä… Silloin käy kuin aina ennenkin, ettei kantomatka panoksella edes välttämättä riitä.

Aloitetaan Maukasta.

Maukka vaimoineen ovat kumpikin päivätöissä, kahden nyt aikuisen lapsen vanhempia.

He rakensivat 20-v sitten oman talon, kun vaimo alkoi odottaa esikoistaan. Sitä ennen he asuivat vaatimattomassa oma-omisteisessa kerrostalo kaksiossa ja olivat asuntosäästäjiä (Aspi)

Aspin ansiosta he saivat lainan paremmilla ehdoilla ja käyttivät muutkin säästönsä talon rakentamiseen ja ottivat lainaa vain tarvittavan summan.

Kerrostalo-osakkeensa he laittoivat vuokralle, jotta siitä saadaan tuloa jatkossakin.

Tänä päivänä lapset on maailmalla, talolaina maksettu ja heidän tulonsa vastaa suomalaista keskiansiota.

Työnsä he hoitavat nöyränä ja tyytyväisenä edelleenkin.

Töissä heillä on kotoa tuodut eväät mukana.

Molemmat kulkevat n.10km matkan töihinsä fillarilla vaikka talossa on auto ja pitävät omien sanojensa mukaan näin huolta kunnostaan.

He jatkavat rahan säästämistä tilille edelleenkin, aivan kuten ovat aina tehneet.

Toisen heidän palkka jää nykyään kokonaisuudessa säästöön ja toisen palkka riittää kaikkiin elämisen kustannuksiin.

Silloin tällöin he vaihtavat autonsa uudempaan, ostaen parikolme vuotta vanhan auton, joka rahoitetaan säästöillä, eli maksetaan käteisellä.

Maukka on tuttu näky kylän raitilla patikkareppu selässä matkalla ruokakauppaan kävellen.

He ovat kilpailuttaneet kaikki kilpailutettavat, vakuutukset, puhelinliittymät, sähkösopimukset yms. jotta kuukausikulut on järkeviä.

He eivät sijoita. Heillä on edelleen omistuksessa tuo ”nuoren parin” kaksio jota he vuokraavat ja tässä kaikki.

 

Otetaan seuraavaksi käsittelyyn Ansku.

Ansku on avoliitosta eronnut keski-ikäinen sinkku. Hän on aina tottunut näyttämään itsestään ”parempaa puolta”, eli vaatteiden pitää olla sellaisia, että kaikki tietävät niiden olevan kalliita.

Kirpputori ei siis tule kysymykseen edes alupaidan kohdalla…

Hän on intohimoinen GOLFFAAJA mikä näin lajia ymmärtämättömänä tuntuu oudolta, kun katsotaan mitä sukupuolta hän edustaa.

Hän on käynyt golffaamassa yli kymmenessä eri maassa ja hänellä on mailoja yli 40kpl. Molemmat, sekä matkat että mailat tietysti edullisesti osamaksuilla.

Lisäksi hän pitää upeasta kropastaan huolta kuntosalilla, jonne luonnollisesti menee autolla (1,5km), koska sisätiloissa on mukavampi pyöräillä ja juosta… (kuntopyörä ja juoksumatto)

Hän asuu oma-omisteisessa rivitalossa kaupunkimme ”hienosto alueella.”

Hän tilaa vaatteita ja harrastusvälineitä netistä sitä mukaa kun uusi mallisto sinne ilmaantuu, koska netistä tilaamisessa säästää…

Hänellä on käytössä kaikki maailman luotot osamaksusopimuksien myötä ja uusilla ”vituix.fi” palveluilla maksaa entiset lainat pois ja lopulla uudella lainalla hän ostaa pari uutta mailaa.

3km työmatkat hän viillettää rahoitussopimuksella ostetulla Kia:lla.

Kaupassa hän käy päivittäin… Kia:lla.

Toki siinä kalliimmassa lähikaupassa, kun ei jaksa lähteä kauemmaksi edes autolla.

Tietenkin töihin mennessä pysähdytään lähikaupasta hakemassa pari energia juomaa, että jaksaa vittumaisen työpäivän loppuun tappamatta ketään.

Kylkeen pari mikroruokaa, ettei kuole nälkään ja kassanhoitaja tuumaa joka aamu: ”12,75 kiitos”.

Kylänraitilla häntä ei kukaan tuntisi jos tulisi kävellen vastaan, koska autolla pääsee nopeammin.

Hän painii kuukausittain rahaongelmien kanssa.

Häntä vituttaa tehdä töitä palkalla joka ei riitä elämiseen ja pitää Mikkoa syypäänä omaan ongelmaansa.

Ansku kertoi minulle, että jos hän saisi 500e kuussa lisää palkkaa, se riittäisi hänen menoihin.

 

Sitten otetaan käsittelyyn Pale.

Pale on liki 30-v sinkkutyttö joka saa porukan pienintä palkkaa!

Hän asuu oma-omisteisessa pienessä kerrostalo kaksiossa. Pale kulkee töissä 5km kävellen.

Kavereiden luo hän veivaa fillarilla. Hän on kova kuntoilemaan ja kuntoiluvaatteet on varsin laadukkaat.

Toisinaan töihin mennessä hänellä on selässä patikkareppu pienen eväsrepun sijaan, jotta voi töiden jälkeen kotimatkalla käydä kaupassa.

Hänellä on auto ja vieläpä BMW vuodelta 1991 eli mun laskujen mukaan liki 1000 vuotta vanha.

Auto liikahtaa pihasta korkeintaan kerran viikossa, kun on ihan pakko joku tuominen hoitaa autolla, tai käydään kymmenien kilometrien päässä kylässä.

Hänellä on tiskikone. 2.v vanha ja käyttämätön! Yksin asuvalla kun kuulemma menee kuukausi saada kone täyteen, niin tiskit voi tiskata syönnin jälkeen tipalla eldorado tiskiainetta.

Koska ruokaostokset hän survoo reppuun, hänen pitäisi erikseen ostaa roskapussit, joten hän käyttää roskapusseina tyhjät leipäpussit yms.

Tästä naapuri on kysynyt kuinka jaksaa niin usein roskat viedä, johon hän on vastannut ettei ole koskaan vienyt roskia. Hän ottaa ne mukaan poistuessaan asunnostaan pudottaen ne samalla laatikkoon. Asunnosta hän kuulemma poistuu joka päivä….

Paulan nettopalkkakin tulee paljastaa; 1500e kuussa.

Tuosta rahasta hän ensimmäisenä SIJOITTAA 500e.

Loppurahalla hän maksaa lainanlyhennyksen, vastikkeen ja muut elämisen kulut.

Hän on vuosi sitten vivuttanut sijoitussalkkunsa ja ostanut ensimmäisen vuokrahuoneistonsa, joka lainan, vastikkeen ja veron jälkeen tuo hänelle lisätuloa 50e kuussa, jonka hän sijoittaa.

Hänellä on kaiken tämän elämäntyylin kulujen jälkeen tilillä rahaa liki 6000e pahan päivän varalle ja joka kuukausi sinne jää hieman lisää…

 

Mitä näille ihmisille kuuluu eläkkeellä?

Maukan ja vaimon touhu jättää heille yli 10 000e joka vuosi rahaa tilille, ottaen huomioon vajaan kymmenen vuoden välein tapahtuvan auton vaihdon.

Heillä on eläkkeellä säästössä pahan päivän varalle muutama satatuhatta euroa.

Eläkkeet puolittavat tulot, joten se ei heille ole ongelma kun puolilla tuloilla on pärjätty tähänkin saakka.

Säästöillään he nauttivat laadukkaasta eläkeiästä, tai sitten jättävät kivan pesämunan perinnöksi lapsilleen.

 

Ansku velkaantuu joka kuukausi muutaman satasen ja tuolla keskiluokkaisella rahankäsittelytyylillä palkankorotus saisi aikaan entistä suuremmat menot, joten se ei ole pelastus vaan ongelman lisäys.

Hän on eläkkeellä kalliiden korkojen (korkoa korolle, lue viime viikon blogi. Tämä toimii myös velkaantuvalle samalla lailla) vuoksi velkasaneerauksessa/ henkilökohtaisessa konkurssissa.

 

Pale on 40-v päästä umpisaletisti monimiljonääri ja nauraa kommentille, ettei normaalityöllä voi rikastua.

Hän tietää jo nyt, että väite on FAKTA ja kysymys onkin kuinka menetetyn vapaa-ajan korvauksen käyttää.

Hänellä lienee tuolloin ainakin miljoonan edestä vuokrahuoneistoja, koska on jo nyt oppinut vivutuksen voiman. Lisäksi kaikki ylimääräiset kun menee sijoitussalkkuun kasvamaan korkoa korolle ja ikää on noin vähän, on lopputulos saletti.

Eikä näitä kolmea kohtaloa muuta mikään! Ei edes ”paitsi jos”.

Jokaiselle kolmelle kerroin jo nyt mitä heille tulee tapahtumaan, jotta ei tulisi ”yllätyksiä”, mutta jos esim taloudellisesti epäonnistuu ja Marko oli oikeassa, niin sehän on Mikon syy…

Mikä tahansa näistä tyyleistä on hyvä ja hyväksyttävä, mutta jokainen johtaa erilaiseen lopputulokseen.

Päätä oletko Maukka, Ansku vai Pale

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *