Kirjanpitäjä on esimies?

Eräänä päivänä istuskelin ja mietin mennyttä elämääni. En ole taustapeiliin katsova ihminen, mutta menneestä voi tehdä itsetutkiskelua, joka auttaa tulevaisuudessa. Siinä kun mietin mikä tapahtuma on johtanut mihinkin, huomasin elämäni suurimman muutoksen takana olevan tavallaan ihminen nimeltä Jorma Vuoksenmaa.

Aikoinaan toimin hänen yhtiönsä ESBC:n analyysitiimissä ja nyt keväällä 2019 huomasin tuon ajan merkinneen elämässäni eniten. Siinä hommassa jos missä oppi korkoa korolle asian merkityksen, sekä sen että rahat ovat työkaluja, eikä niitä sovi hävittää. Koko kiinnostukseni numeroanalyysien tekemiseen on peruja noista ajoista. Urheiluvedonlyönnin analysointi on taas tuonut analysointitaitoa kaikkiin muihinkin asioihin jopa niin paljon, että kahdessa eri oikeusasteessa analyysiäni käytettiin syyttäjän todisteena RoPS sopupelien oikeudenkäynneissä. Tämä taas on johtanut siihen, että joka vuosi SUEK (Suomen urheilun eettinen keskus) sekä KRP kysyy analyysiäni joistain tietystä epäilyttäväksi nimetyistä otteluista. Lisäksi muissa asioissakin analyysini kanssa olen ollut kuultavana oikeudessa ja tulen pääsemään vielä jatkossakin. Todennäköisesti usein.

Lopullisesti tuo aika muuttui merkittäväksi siinä, että elämäni ensimmäisen ulkopuolisen yritysanalyysin ja sen tulosten pohjalta esityksen toiminnan tehostamiseen olen tehnyt ESBC:lle. Vaikka en jokaista Jorma Vuoksenmaan näkemyksestä samaa mieltä olekaan, mikä on sinänsä aivan luonnollinen asia keneen tahansa muuhunkin verrattuna, niin muistan kuinka esimerkillisesti yrityksen pääomistaja toimi tuolloin. Kun hänelle soitin ja pyysin saada katsoa ja analysoida tuloslaskelmat ja miettiä keinoja toiminnan tehostamiseen markkinajohtajuuden vahvistamiseksi, oli Jorman vastaus välittömästi:” Mahtavaa, mitä tarvitset!?”

Tästä kaksi päivää myöhemmin perinteinen postilaatikko oli turvoksissa paksuja kirjekuoria. Tilinpäätökset, taseet, markkinatutkimukset ja asiakaskyselyt aivan kaikki saatavissa. 4vko projekti piti sisällään myös jokaisen tuon yhtiön huipputiimiläisen henkilökohtaisen haastattelun, sekä raportoinnin havainnoista ja kehitysideoista hallituksen kokouksessa. Hallitus ja pääomistaja olivat työhön erittäin tyytyväisiä, mikä näin myöhemmin ajateltuna on ollut merkittävä sysäys siihen, että vastaavia hommia tykkään tehdä edelleen. Kun alla on yksi työläs onnistunut analyysi, on toisen haasteen ottamisen kynnys huomattavasti matalampi puhumattakaan siitä, että nyt näitä analyysejä on takana lukematon määrä.

Pohjustuksen ajatus on siinä, kuinka Jorma välittömästi antoi käskyn tilitoimistolle toimittaa aivan kaikki mahdollinen ja kuinka tilitoimisto välittömästi teki annetun tehtävän. Mikäli Jorma olisi sanonut, että ei halua näyttää numeroita, en varmaankaan olisi koskaan yhtään yritysanalyysiä tehnyt.

Kun minua on pyydetty käymään yrityksissä kuulemassa heidän palvelun tarpeistaan, vain yhden kerran on ollut tilinpäätös mulla ennakkoon katsottavissa. Yleensä niitä joutuu jopa kerjäämään nähtäväksi. En ymmärrä tuota tabua puhua rahasta. Mua kiinnostaa vain se, että yritys tienaisi mahdollisimman paljon, ei se paljonko se on tienannut. Onneksi ensimmäisessä projektissa Jorma tämän ymmärsi.

Kun alkuvuodesta eteläsuomalainen asiakkaani laittoi kirjanpitäjälleen valtuutuksen, että meille pitää antaa kaikki tiedot mitä tulevaisuudessa keksimme pyytää, oli häkellyttävää kun seuraavana päivänä sain sähköpostin tuolta kirjanpitäjältä joka kysyi:” Miten voin auttaa?” Tämä oli häkellyttävää siksi, että on todella tavallista, ettei kirjanpitäjä toimita aineistoa. Tätä mä en ymmärrä! Kirjanpitäjä on yrityksen ostopalveluna oleva työntekijä, jonka tulee noudattaa palvelun maksajan ohjeistusta. Palvelun maksaja kyllä päättää omista asioistaan, ei kirjanpitäjä.

Ostimme aikoinaan ohjelman joka ”murskaa taseen” eli löytää kaikki piilottelut ja kertoo rehellisen tilanteen yrityksestä. Kun tätä ohjelmaa opettelin käyttämään, soittelin muutamalle tutulle yrittäjälle, että toimittaisivat usealta vuodelta tilinpäätökset ja taseet, niin teen ilmaiseksi heille harjoitustyönä analyysit, koska tarvitsen toistokertoja ohjelman opettelemiseksi. Ne jotka tuohon suostuivat, pyysivät kirjanpitäjiään toimittamaan aineistot. Montako saapui? Ei yhtään.

Jos mulla kirjanpitäjä ei a) tee annettuja tehtäviä hänet erotetaan ja b) pimittää tuloslaskelmia tilanteessa jossa joku haluaa niitä analysoida, olen melko varma ettei kirjanpitäjä halua kenenkään niitä katsovan, ettei mahdollisesti osaamattomuutensa tulisi julkiseksi ja hänet erottaisin. Tämän kerroin kaikille näille yrittäjille joiden tietoja en saanut heidän antamasta ohjeistuksesta huolimatta. On heidän oma päätös kuinka vakavasti suhtautuvat annettuun tietoon.

Tämän eteläsuomalaisen asiakkaan kirjanpitäjän kanssa teen aukotonta yhteistyötä asiakkaani rahojen eteen. Huippu emäntä kerta kaikkiaan. Tällaista pitää yhtiön taustalla työskentelevien ostopalvelujen yhteistyö ollakin. Emme luonnollisesti voi tehdä yhtään mitään, mikäli kirjanpitäjä ei noudata työnantajansa määräyksiä. Ei hallituskaan pyytäessä raportteja ole epäilemässä kirjanpitäjän ammattitaitoa, vaan selvittämässä missä on onnistuttu ja miten. Hallitusta edustaessani olen aina saanut kaiken kyllä aivan heti. Kun puheenjohtajana jututan toimitusjohtajaa tuloslaskelman pohjalta, ei toimitusjohtajalla eikä kirjanpitäjällä ole tätä vastaan mitään, eikä kumpikaan koe lähtökohtaisesti tilannettaan epävarmaksi. Tässä tapauksessa Tj saa aineiston heti, mutta jos Tj antaa käskyn toimittaa ulkopuoliselle numerot analysoitavaksi, niin useimmin jää tapahtumatta, kuin että tapahtuisi edes viiveellä. Näissä on ollut pakko sanoa toimitusjohtajan ottavan pienimuotoisen riskin, koska OYL 6:17 määrittää toimitusjohtajan velvollisuudet pitäen sisällään tekstin, ”Toimitusjohtaja vastaa siitä, että yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty”.

Voitko luottaa, jos tietoa ei irtoa?

Marko, Ansionsa Mukaan Oy

Voitko näin lisätä tulojasi?

Nykyään eri printtimedioissa käsitellään päivittäin säästämistä eri järjestöjen vinkeillä. Tämä ei ole ollenkaan paha asia. Ainoa huonopuoli asiassa on se, ettei lukijat ilmeisesti riittävästi muuta omaa kulutustottumustaan, mikä on pääteltävissä jatkuvassa kasvussa olevista maksuhäiriömerkintätilastoista.

Säästäminen on helppoa. Opettelet sen ja teet siitä elämäntyylin ja annat ajan hoitaa homman. Elämäntyylisi kuukaudesta toiseen tekee sinulle säästöjä. Mitä säästäväisempi olet, sitä enemmän rahaa kertyy. Säästämisen ongelmana on ainoastaan se, että siinä tulee lattia vastaan jossain vaiheessa. Esimerkiksi Henry josta olen kirjoitellut, joutuu elämään todella pihisti, mutta on jo pari kuukautta pystynyt reilun tonnin nettoansioistaan 2/3 laittamaan lainojen maksuun. Henryllä on melko lailla säästöissä lattia vastassa ja nyt pitääkin kasvattaa tuloja.

Luen aina nuo artikkelit jotka julkaissaan rahan säästämisestä ja ne ovat varsin toimivia ratkaisuita kyllä kaikki. Mutta mihin säästöt riittää? Jos ihminen tienaa nettona 1500e kuussa (kuten Henry) ja hän säästää 1/3 tuloistaa, hänellä on 30v päästä 180 000e rahaa. Säästämisen aloittaessa hän oli Henryn ikäinen, eli 25-v. Näin ollen 55-vuotiaana hänellä on 180 000e koossa. Hän on käyttänyt 30-v aikana palkkarahoistaan muihin menoihin 2/3 eli 12 000 vuodessa. Jos hän lopettaisi työskentelyn 55-vuotiaana ja tarvitsisi elämiseen 12 000e vuodessa, niin kuolema koittaisi rahattomana 70-v iässä kun säästöt ovat loppuneet. Vertaa tätä parin viikon takaiseen blogiini, jossa kerroin miten velkaisesta tulee miljonääri. Sijoitustoiminnan tulot elättivät esimerkkiä 90-vuotiaaksi saakka, jonka jälkeen perillisille jää liki 10 000 000e. Korkoa korolle on uskomatonta, mutta totta. Anna sille vain aikaa ja opettele se mitä olet tekemässä, koska se toimii myös tappion kanssa tehokkaasti.

Miten velkaisesta tulee miljonääri?

Noiden säästövinkkien yhteydessä monesti kerrotaan muutama vinkki miten voi lisätä tuloja muutoin kuin sijoittamalla. Jatkuvasti näen vinkin, jossa pitää kaikki turha kotoa kaapeista kerätä ja myydä pois. Ylimääräiset tavarat ja ylimääräiset vaatteet. Ohjeissa lukee, että tulosi kasvavat nopeasti kun nämä viet kirpputorille. Miten? Käsittääkseni yksien jalkineiden myynnistä saa myyntitulon vain kerran. Jos aiot turhien kenkien myymisellä tulojasi lisätä myös tulevaisuudessa, joudut kyllä myymään naapurin Jarkonkin snikkerssit. Näin tuloille tulee jatkumoa. En nimittäin usko siihen tulojen lisäämiseen, että ostat vanhojen tilalle uudet, jotka ensi kuussa myyt käytettynä kirpputorilla.

Mielestäni tuo yhtä lailla vaarallinen neuvo kuin se, että tulojen pitää ylittää menot. Noin ajatteleva syyttää veloistaan liian pientä palkkaansa. Menojen pitää alittaa tulot ajatus on jokaisen helppo suhteuttaa omaan palkkaansa. Romut kirpparille ja lisäät tulojasi ajatus saa muutaman rahasta ymmärtämättömän ehkä oikeasti ostamaan näillä ”tuloillaan” uutta rompetta. Sitten kun rahaa tarvitsee, he kipaisevat ne myymässä kirpparilla ja ovat jälleen ”varakkaita”.

Pitäisikö neuvo antaa siten, että kaappien ja hyllyjen turhien tavaroiden realisoiminen tappiolla tuo ylimääräistä rahaa siirtää velkojen maksuun tai tallettaa säästötilille? Mun näkemykseni mukaan kyllä. Sen jälkeen pitäisi muistaa kuin kalliilla kaikki on hankittu, että riittävästi harmittaa tuijottaa paria ylimääräistä satasta lompakossa. Näin välttyisi turhilta hankinnoilta tulevaisuudessa.

Alkuvuoden aikana blogimme on saanut uskomattomasti näkyvyyttä ja yrityksemme yhteydenottoja, vaikka blogia kummempaa markkinointia emme ole tehneet. Jo ennenkuin aloin Henrystä kirjoitella, lyötiin lukuennätyksiä viikosta toiseen. Sarja Henrystä räjäytti pankin ja esim. velkaisesta miljonääriblogia on jaettu sosiaalisissa medioissa ympäri Suomen yli 100 kertaa. Onpa sitä jaettu rajojen ulkopuolellekin. En tiedä mistä yhtäkkinen näkyvyys johtuu, mutta kun auttaa muita ja tekee hyviä asioita elämässään, niin Ansionsa Mukaan koittaa. Tästä tässä lienee on kyse, muuta en keksi.

Kun voimassa olevat projektit saan päätökseen Toukokuun loppuun mennessä, on ensimmäsenä asiana sen jälkeen jatkaa vanhoille ja aloittaa uusille asiakkaille koulutussarja toisenlaisesta rahankäyttötaidoista. Kaava joka tuo vaurauden jokaiselle sitä noudattavalle on yksinkertainen: Säästä, lisää tulojasi, sijoita säästösi ja vivuta sijoituksesi.

Nämä opit koulutuksessa ja kiitos sinulle kun annat ja olet antanut näkyvyyttä yhtiöllemme! Toivottavasti saan elämässä mahdollisuuden maksaa velkani vastapalveluksilla.

Marko, Ansionsa Mukaan Oy

 

Kevytyrittäjyydellä lisätuloja, vai turhia menoja?

Markkinoille on tullut uusi hieno tyyli saada lisätuloja omalla osaamisellaan/ työllistää itsensä. Tämän nimi on kevytyrittäjyys. Itseasiassa idea on useita vuosia vanha ja toiminnan pioneerinä toimii yritys nimeltä Ukko.fi.

Olen tätä toimintaa suositellut ihmisille jotka ovat päivätyössä, mutta omaavat jonkun erikoistaidon jota voisivat vapaa-ajallaan myydä. Otetaan esimerkiksi vaikka metsuri, jollaista ammattitaitoa ei ole tarjolla aivan jokaisen katon alla, vaikka jokaisen katon alla joskus puuston karsimista pihalta suunnitellaankin, puhumattakaan siitä, kuinka kova luotto katon alusten isäntäväellä on omiin kykyihinsä…

Kevytyrittäjyydessä palvelun myyjä huolehtii kaiken muun, paitsi tuon puunkaadon. Metsuri antaa sovitut laskutustiedot palveluntarjoajalle, joka laskuttaa, tekee kirjapidon, tilittää verot ja laskun netto-osan metsurille. Palveluntarjoaja perii laskusta tietenkin provision.

Jos mietit, että en ala kevytyrittäjäksi koska siitä pitää maksaa provisio, niin kerron salaisuuden. Kirjanpitäjäkin on maksullisen palvelun tarjoaja. Jos teet itse niin siitä et joudu itsellesi maksamaan paitsi, että  menetät aikaa kaataa puita ja tienata lisää. Samaan aikaan kun tienatusta satasesta toinen perii vitosen byrokratiasta,  sinä ehdit tienata toisen satasen. Oma aika on näin ollen todella kallista alkaa tekemään itse työt joissa vain voi säästää. Lisäksi kun teet itse, etkä ole perehtynyt säännöksiin/ lakeihin, saatat tehdä todella kalliita virheitä. Kaiken tämän jälkeen nuo pakolliset paperihommat laskutuksen jälkeen eivät ole niitä kaikkein mieluisimpia, joten ne saattavat jopa jäädä tekemättä ja arvaappa tuleeko se kalliiksi?

Kevytyrittäjyys on nyt kovassa huudossa johtuen siitä, että Osuuspankki lanseerasi oman kevytyrittäjä paketin. Tämän vuoksi myös alkuperäinen Ukko.fi kuulostaa lisänneen radiomainontaa. En voi hyväksyä Osuuspankin lähtökohtaista toimintaa ottaa jalansijaa yksityiseltä, eli asiakkaalta. Jos Osuuspankki tekisi yhteistyötä asiakkaansa kanssa joka tarjoaa kevytyrittäjäpalveluita esim. siten, että asiakas tuo kevytyrittäjiä Osuuspankille pankkiasiakkaiksi, olisi tämä mielestäni hienoa toimintaa. Mutta astua yksityisyrittäjien varpaille, ei ole sitä toimintaa mitä mielestäni pankin tulee harjoittaa.

Sain tästä toiminnasta käytännön esimerkin henkilökohtaisesti. Minuun otti yhteyttä nuori opiskelija joka tekee graaffista suunnittelua. Hän tarjosi meille omaa osaamistaan. Tein häneltä mainostilauksen, joka sovittiin siten, että jos hyväksyn hänen tekemän mainoksen, hän saa laskuttaa meiltä tästä kuulema pienestä työstä satasen. Tyttö oli hinnasta innoissaan ja huomenna tuli työ nähtäville sähköpostiin. Sen hyväksyin ja kysyin miten voin maksaa, sillä meidänkin pitää saada maksusta lasku. Hänen isänsä oli neuvonut hänet Osuuspankin kevytyrittäjäpalveluun.

Viikko tästä ja posti toi laskun 100e. Soitin tälle tytölle ja kerroin saaneeni laskun ja en voi sitä virheellisenä laittaa maksuun, koska omatunto ja arvoni eivät tätä salli. Tyttö kysyi virhettä ja sanoin, että: ”Lupasin sulle satasen. Tässä laskussa sulle tulee 80,64e josta maksat provision pankille, eli arvonlisävero on vähennetty sinun palkasta”. Selitin hänelle, että hänen tulee nyt mennä Osuuspankkiin Almalle kertomaan, että kun yrittäjänä myyt yritykselle, hintaan lisätään arvonlisävero. Se ei ole maksajalle kuluerä. Myynnin alvista vähennetään ostojen alvi ja erotus tilitetään verottajalle. Näin ollen se on vaihto-omaisuutta. Pyysin kertomaan Almalle myös, että arvonlisävero ei ole tarkoitettu tuloveron tuplaamiseen, eli satasesta maksetaan sekä alvi, että tulovero, vaan se on tarkoitettu nimensä mukaisesti ARVON LISÄKSI. Työn arvo on sovitusti 100e johon valtio laskee päälle ARVON LISÄYSTÄ 24%. Laskun lopullinen hinta tulee siis olla 124e eikä 100e.

Jatkoin opettamista, että nyt alvillisesta hinnasta 124e alvin osuus on 24e joka vähennetään sulle tilitettävästä rahasta. Jäljelle jää sopimamme satanen, josta maksat 5% eli 5e pankille ja jäljelle jäävä 95e tilitetään sinulle sen kokoisena, mitä verojen ja eläkemaksujen jälkeen jää. Täsmensin tytölle kuinka tärkeää hänen on alvi laskuttaa oikein sen lisäksi, ettei se yllä olevin esimerkein syö hänen palkkaansa, vaan myös siksi, että jos liikevaihto jää alle 10 000e vuodessa, valtio tilittää kevytyrittäjältä perimänsä alvin takaisin työntekijälle, jolloin hän kasvatti alvialennuksen verran omaa kannattavuuttaan, eikä laskun maksajat ole sivussa hävinneet yhtään mitään.

Lopuksi kerroin tytölle, että olen enemmän kuin usein kyseenalaistanut ihmisten neuvojen kysymistä pankista muissa asioissa kuin rahan talletuksissa ja rahan lainaamisessa. Nämä ovat pankin liiketoiminnan lähtökohtia. Sijoitustuotteiden myymisen etu ei korreloidu asiakkaalle vaan pankille. Tämä esimerkki jossa pankin Alma ei ollut perillä alv käytännöstä, on omiaan lisäämään poikkiteloista näkemystäni pankkien muita palveluita kohtaan. Kerroin tytölle, että jatkossa kuuntele niitä, jotka ovat asiaan pyhittyneitä, eli esimerkiksi Ukko.fi joka ei tee tätä laskutusta tärkeämpien töiden ohella, vaan pelkkänä päätyönä. On hankala kuvitella, ettei Ukko.fi olisi osannut alv käytäntöä.

Tämä kevytyrittäjä näyttää olevan pankilla liikeidea saada uusia asiakkaita, joille voi myydä lainoja, kulutusluottoja ja rahastoja. Marginaalipalvelu pankin lähtökohdasta, mutta mahdollisuus lisätä kannattavuutta tulevaisuudessa pääpalveluiden osalta. Ikävä kyllä pankinkin osalta on se, että tämän laskun tehnyt henkilö ei osannut vallitsevia säännöksiä ja samalla kun kevytyrittäjän tuloa virheen myötä syötiin, hidastui myös pankin ansaintamalli kyseisen kevytyrittäjän osalta.

Vaikka Ukko.fi olisi Osuuspankkia kalliimpi vaihtoehto, sieltä palvelut pitäisi silti ostaa, koska se osaisi tehdä homman oikein. OP:n laskun mukaan kevytyrittäjä tienasi 80,64e josta OP vie 5% eli 4,03e. Jos lasku olisi tehty oikein, OP saisi 5% satasesta, eli 5e. Näin ollen Alman virheen johdosta OP menetti liikevaihtoa 19,4%! Provision jälkeinen summa kevytyrittäjällä olisi OP:n laskun mukaisesti 76,61e kun se oikein laskutettuna pitäisi olla 95e. Tässä työntekijä menetti ansioitaan saman 19,4%.

Tämän kun vertaa siten, että jos kyseinen kevytyrittäjä laskuttaisikin vuodessa vaikka 30 000e, menisi hänellä Alman asiakkaana 5820e vuodessa kankkulan kaivoon, eikä hän edes tietäisi sitä. Nyt tämän korjaamiseen tämä kyseinen kevytyrittäjä sai ulkopuolista apua, eikä hän tässä ehtinyt rahaa häviämään. En pienestä summasta johtuen hänelle 33% laskua tekemästämme tulosta luonnollisesti lähettänyt, mutta kysytäänpä olisiko hänen ollut tuossa 30 000e laskutus esimerkissä ollut kannattavaa 5820e summan hankkimisesta maksaa 33% provisiota?

Hän tienaisi 203% enemmän kuin provisiota maksaisi tekemättä mitään ja saisi tuon erotuksen rahasta, jonka olemassa olosta ei edes tiennyt ylimääräisenä tilille.

Marko, Ansionsa Mukaan Oy. (Koskaan en ole tehnyt yhteydenottoa Ukko.fi yritykseen, eivätkä he meihin. Kirjoituksen takana ei siis ole sponsorointia, vaan pelkästään oikeudenmukainen ajattelu kirjoittajan arvomaailman pohjalta.)

 

 

 

Miten velkaisesta tulee miljonääri?

Kahdeksan viime viikkoa olen kirjoittanut nuoresta peliongelmaisesta Henrystä ja mitä se vaati, että hän pääsee elämässään jaloilleen. Tänään vuorossa tällä erää viimeinen. Myöhemmin saatan kertoa miten hänellä tuolloin menee, mutta sen jo paljastan, että olen nuoresta suojatistani tavattoman ylpeä.

Annoin jossain vaiheessa hänelle vinkin, että kirjoittele menneisyydestäsi itsellesi muistiinpanoja ja pidä päiväkirjaa tulevista tuntemuksistasi. Näitä verratessa kyllä huomaa, kumpaa elämää haluaa yllä pitää. Henryn mummo antoi paremman neuvon: Perusta muita vastaavassa tilanteessa olevia auttava blogi! Henryn blogi Onnelasta ongelma löytyy alla olevasta linkistä. Tervemenoa seuraamaan tunkkaista mutta onnellista blogia. Toivottavasti haluat osaltasi nuorta miestä ja muita samassa tilanteessa olevia auttaa jakamalla Henryn blogia.

https://onnelastaongelma.wordpress.com/

Syy miksi minä aloin Henrystä kirjoittamaan oli kaksivaiheinen. Ensinnäkin saan yritykseni sivuille velkaisia auttavan kirjoitussarjan. Tämä kolmesta eri syystä. a) Aika ei riitä jokaista vastaavassa tilanteessa olevaa henkilökohtaisesti ohjata. b) haluamme hinnoitella palvelumme siten, että asiakkaallemme tuottamasta rahasta saamme provision, jolloin palvelumme ei maksa mitään jos emme pysty auttamaan ja tilanteessa jossa olemme asiakkaalle lisävoittoa tuottaneet, kannattaa provisio todellakin maksaa, koska loppuosa jää maksajalle ylimääräisenä rahana. Tällaisissa Henryn tapauksissa tuota periaatetta ei voi noudattaa, koska onnistuminen ei ole meistä, vaan asiakkaasta kiinni. Tällöin hinnoittelu tuntuu meistä moraalittomalta ja c) yllä olevista syistä nyt voimme silti auttaa kaikkia ja jälleen aivan ilmaiseksi, koska neuvot löytyvät verkkosivuiltamme.

Toinen syy Henrystä kirjoitteluun oli se, että autan Henryä tekemällä hänen blogin tunnettavuudelle pohjatyötä. Lisäksi pyysin apua asiakkaaltani, jolla on kymmeniä tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa. Hän pitää Henryn rehellistä tarinaa todella tarpeellisena ja alustavasti lupasi antaa tarinalle omassa verkostossaan näkyvyyttä. Saadaanko Henryn blogi näin toimien niin suureksi, että Henry voi sillä lisätä tulojaan, jolloin hän pääsee todellisen uuden elämän alkuun mahdollisimman nopeasti.

Henry on alkuperäisen aikataulun mukaisesti velaton kolmekymppisenä. Katsellaan tänään mitä hän voi sen jälkeen saada aikaan elämässään. En tänään tukeudu pikku tarkkaan matematiikkaan, koska se olisi turhaa toistoa. Tämän luettuasi lue pari vuotta sitten aiheesta kirjoittamani tarkempi blogi tästä:

Oy Perhe Wirtanen Ab – Kohti taloudellista riippumattomuutta

Huomautan tässä, että en ole näitä asioita oppinut koulussa, vaan itse kirjakaupan asiakkaana opiskellut. Toisin sanoen näiden ymmärtäminen ei ole vaikeaa korkeakoulutietoa. Tulet siis varsin helpolla ymmärtämään mistä tässä on kyse, vaikka numeroita pyörittelenkin. Jatka lukemista ajatuksella ja elämän katsomuksesi saattaa muuttua ja kiität itseäsi lukemisesta tulevaisuudessa.

Henry on muuttanut kulutustaan todella radikaalisti. Tämän vuoksi hän pystyy lyhentämään velkojaan yli 1000e kuukaudessa. Pidetään tuota tonnia kuukaudessa laskennan pohjana. Velat maksettuaan Henry sijoittaa siis tonnin kuukaudessa, eli 12 000e vuodessa. 30-v päästä hän on säästöjänsä sijoittanut 360 000e. Henry onnistuu sijoittamista opiskeltuaan helposti saamaan 10% keskimääräisen vuosituoton. Kertauksena tonni kuukaudessa, vuosituotto 10% ja aikaa 30-v. Korkoa korolle (selitetään tarkemmin yllä olevassa blogissa) tulo aikajanan päätteeksi on 2 171 321e.

Korkoa korolle toiminnassa on tärkeää ymmärtää ajan merkitys. Jos Henry jatkaa sijoittamista 65-vuotiaaksi, eli viisi vuotta kauemmin, hän sijoittaa tuona aikana 60 000e omaa rahaa, mutta kassa on 35-v aikana summassa 3 577 521, eli ylimääräinen 5-vuotta tuottaisi 1,4 miljoonaa, josta siis ainoastaan 60 000e olisi Henryn tekemiä lisäsijoituksia.

Henry lopettaa lisäsijoittamisen esimerkissäni kuitenkin 60-vuotiaana ja arvioidaan hänen elävän 90-vuotiaaksi. Eläköityessään jo 60-vuotiaana hänellä on tuo parin miljoonan sijoitussalkku, joka tuottaa arvonnousua parisataa tuhatta vuodessa. Tämä jättää nykyisen verotuksen jälkeen yli 10 000e kuukaudessa puhtaana käteen. Varmasti vähempikin riittää, jolloin osa vuosituotosta jää kasvamaan edelleen korkoa korolle. Jos hän nostaa puolet 10% vuosituotosta omaan matkusteluun yms. joka vuosi, jää toinen puoli kasvamaan korkoa korolle. 60-vuotiaana koossa ollut pääoma ja puolet vuosituotosta kasvaa tuon 30-vuotisen loppuelämän aikana summaan 9 853 540e, joka jää Henryn lapsille perinnöksi. He saavat tuosta summasta miljoonan vuosituoton…

Henryn aloittaessa sijoittaminen 30-vuotiaana, ensimmäisen kymmenen vuoden aikana hän sijoittaa 120 000e joka on kasvanut summaan 210 374e! Todella pieni summa, kun miettii sitä, että 20-v tästä myöemmin summa on kymmenkertainen. 20-v päästä kun Henry on 50-v summa on vasta 756 030e ja viimeinen 10-v kolmesta kymmenestä vuodesta kasvattaa salkun siis summaan 2171321e.Ensimmäisen kymmenen vuoden merkitys oli 210tht ja viimeisen kymmenen vuoden merkitys on 1 415 291e!

Tärkein pointti tässä on se, että jos aloitat kymmenen vuoden päästä, et menetä ensimmäistä kymmentä vuotta kasvussa, vaan viimeisen kymmenen vuotta! Jos Henry aloittaisi sijoittamisen 40-vuotiaana, olisi hänellä 20-v aikaa ja hän saisi kokoon 756 030e ja tällöin hän menetti kymmenen vuoden odottelussa 1,4 miljoonaa, joka on kova hinta siitä, ettei viitsinyt aloittaa ajoissa.

Tätä tarkoittaa sanonta: Kalleinta mitä voit menettää on aika!

Marko, Ansionsa Mukaan Oy