Oy Perhe Wirtanen Ab – Kuin salaman iskusta!

Viime viikon blogissa kävimme läpi pankkien ja sijoitustalojen rahastojen ja varainhoidon kustannuksia, sekä heidän tuottoja.

Päätinpä jatkaa samalla linjalla kahdesta syystä. Se herätti kovasti kiinnostusta ja kysymyksiä meille ja toinen syy on se, että kuin salaman iskusta viikolla ilmestynyt uusin Arvopaperilehti, sekä viikolla ilmestynyt Kauppalehti käsittelivät samaa aihetta.

Näin vaatimattomana miehenä olen kovasti sitä mieltä, että lukevat meidän blogia ja hakevat sieltä ideoita, sekä tietotaitoa.

Eipä siinä mitään, siksihän blogia pidän että ihmiset voivat siitä imeä neuvoa.

Kauppalehti jutusteli rahastoista, niiden viimeisten vuosien tuotoista ja kuluista.

Yhteenvetona siitä voisi sanoa, että parhaat ja pienikuluisimmat rahastot on tarjolla kaikille niille, joilla on vähintään 100 000e siihen kerralla heittää…

Pieniin kuluihin ja keskivertoa parempaan tuottoon pääsivät myös ne, joilla oli 10 000e sinne heittää.

Muutamia satasia saati kymppejä kuukaudessa sijoittaja näytti maksavan suursijoittajien viulut…

Tässä ryhmässä tuotot olivat heikkoja ja kulut korkeita, eli nollatulos peliä pelataan parhaimmillaan pitkän päälle.

Kun peräkammarin Niilo sitten hermostuu koska sijoitus ei tuota ja ottaa rahat pois rahastosta samalla kun sadat muutkin, rahaston kysyntä hupenee ja se sulautetaan johonkin toiseen rahastoon/ lopetetaan.

Sitten pankin Alma soittaa Niilolle, että nyt on kuule hyvä uus rahasto tarjolla jossa tavoitellaan 3 prosenttiyksikköä parempaa tuottoa kuin mitä toimiala keskimäärin antaa ja Niilo on myyty…

Tavoitella tuottoa on ihan eri asia kuin toteutuva tuotto, eikä epäonnistuessaan edes petä lupausta. Alma saa palkkionsa kuitenkin.

Kahden menneen vuoden aikana suomalaiset pankit ovat lakkauttaneet 116kpl erilaisia rahastoja, joten viime viikolla kertomani amerikkalainen tutkimus pitänee meilläkin paikkansa, eli 10% tämän päivän rahastoista pysyy kartalla 25 vuotta.

Varainhoidosta sai myös lukea hohdokkaita kertomuksia, joiden mukaan parhaiten menestyneessä yksikössä jopa 3,9% asiakkaista on tyytyväisiä tuottoon!!!

Palvelun tasoon kuitenkin tyytyväisiä jo 4,5% parhaiten menestyneessä talossa.

On muuten melko positiivinen tyyli kertoa tutkimustulos…

Ei ihan kuten Iltalehden lööppi tänään, jossa arvosteltiin Keskon shokkipäätöstä lopettaa 50 siwaa ja valintataloa ja yli 200 ihmistä menettää työpaikkansa.

Olisihan tuon voinut kertoa faktoina myös toisinpäin: ”Keskon huikea työpaikkojen pelastus! Pelasti yli 400 pikkukauppaa ja samalla yli 1000 työpaikkaa!”

Tosi asia kun tuossa fuusiossa oli se, että yli miljardin liikevaihto ja 500 kauppaa siirtyi Keskolle 60 miljoonan kauppahinnalla. Tässä näkee hyvin, ettei liikevaihdolla ole paskankaan merkitystä, sillä myyjäketju Suomen Lähikauppa Oy teki miljoonien tappioita vuodesta toiseen yli miljardin liikevaihdolla.

Mikäli Kesko ei olisi noita ostanut, olisi tuloksena ollut Lähikauppaketjun konkurssi ja yli 1000 menetettyä työpaikkaa.

Ristus että rassaa tuo tyyli uutisoida negatiivisuus edellä. Kuten Mato Valtonen jossain sanoi, että miksi säätiedotuksissa sanotaan että ”sateen todennäköisyys 30%” eikä niin että 70% todennäköisyydellä on hyvä keli?

No joka viikkoinen asiasta poikkeaminen oli tälläkin viikolla 100% varmuudella toteutuva juttu. Nollan prosentin todennäköisyydellä sujuvaa luettavaa…

No varainhoidon tutkimuksissa sijoitettiin jopa 200 000e kerralla ja kuten kerroin, yli 3% asiakkaista oli tyytyväisiä tuottoon, palveluun ja raportointiin.

Mainittakoot, että jopa 7,1% asiakkaista oli sitä mieltä, että hänen käyttämä varainhoitaja osaa kertoa mahdollisista hyvistä sijoituskohteista.

Kritiikkiä tuli paljon siitä, että talo myy liikaa omia rahastojaan. No miksiköhän? Tästä sliipattu kravaattijäbä pöydän toisella puolella saa palkkansa!

Ei sillä ole väliä palkan kanssa tienaako asiakas, vaan vain sillä on että asiakas antaa rahaa taloon, josta saadaan periä palkkioita. Pankit voittaa näissä aina ja ihan aina.

Valtaosa asiakkaista, eli suomeksi yli 50% suunnitteli kuitenkin varainhoitajan vaihtamista!

Miksi vitussa!? Sama toimintamalli se on toisessakin pankissa. Mutta me ihmiset tuijotetaan viimeisen vuoden menestystä, jota muuten nimitetään nimellä sattuma…

On ihan turhaa pistää suomen parhaat salkunhoitajat parhausjärjestykseen viime vuoden perusteella. Amerikkalainen tutkimus kertoo faktan: 99/100 eivät pärjää indeksin kehitykselle 25-vuoden perioodissa ja piste.

Tätä tarkoittaa tämä legendaarinen vertaus Wall Streetistä, eli se on idiotismin mekka. Sinne menee asiakkaat Rolls Roycella kuuntelemaan sijoitusneuvoja tyypeiltä, jotka tulee töihin metrolla.

Oma tarina on vielä tämä Evlin kohurahasto, jossa perittiin kaupankäyntikuluja ja jumalauta että tekivät kauppaa. Oikea treidauksen kehto. Rahaston liikevaihto on 1800% sijoitettuun rahaan verrattuna, eli varastonkiertonopeus 18x vuodessa.

Tästä koitui asiakkaille 4% lisää ylimääräisiä kuluja ja kun ottaa huomioon, ettei treidauksessa pitkän päälle pärjää, on asiakkaat hävinneet ja paljon ja tekivät tästä kantelun ja nyt rahasto on lakkautettu.

Jos prosentin häviää joka kierroksella, tässä kierroksia on ollut 18kpl vuodessa, eli 18% on pääomasta tällä esimerkillä kadonnut. Sitten vielä lopusta kulut pois…

Jos harkitset rahastojen ostamista tai haet sijoitusmuotoa missä et jää häviölle, pääset samaan lopputulokseen molemmissa tavoitteessa sijoittamalla

TYHJIIN PULLOIHIN!

Niistä ei olemassa oleva pantti katoa, kunhan huolehdit että etiketti pysyy kiinni pullossa. Koska tahansa voit sijoituksesi realisoida, etkä joudu milloinkaan myymään tappiolla.

Kolikon kääntöpuolena on vielä mahdollinen hyvä tuottokin. 15snt purkin hinta kun nousee joskus minimissään 20senttiin, jolloin tuottoprosentti on 33,33%.

20snt pullo vähintään 25senttiin ja tuottoprosentti 25% ja neljänkymmenen sentin pullo vähintään 45senttiin ja siinä tuotto tuolloin 12,5%

Nämä tuotot minimissään siis!

No kerrottakoot vielä fakta joka tuhoaa näinkin mahtavan keinon tienata, eli hinnat on viivakoodeissa, eli hinta pysyy aina ennallaan mutta varmasti pysyy sijoitus omillaan, eli sopii silti niille jotka pelkäävät häviämistä.

Rahastosijoittajalle myös huippu vaihtoehto, koska rahastoissa voit hävitä, mutta voittaminen onkin jo vaikeampaa, joten hyvä varmistus rahan säilymiselle on täyttää vaimon vaatekaapit tyhjillä pulloilla ja purkeilla. Lisäksi nollakulut sijoituksen hoidossa ja uskoisin, että verottajakin hymyilee hyväntahtoisuuttaan, kun menet paljastamaan tämän tienesti muodon arvioverotusta pelätessäs.

Joskus tapaa ihmisen, jolla on tyylinä juoruta ”ystävistään” selän takana tai muuten vaan jokaiseen esittämäänsä kysymykseen saamansa vastauksen jälkeen kommentoi, että ”ei se kuitenkaan noin mene ja naapurin Teppokin yritti eikä onnistunut”. Näihin tilanteisiin ruukaan antaa ilmaisen sijoitusvinkin, eli ostappa kuule Mari Mekkoa!

Tässä on hauskaa vielä se, ettei yleensä kuulija heti ymmärrä, että Mari Mekko on piilovittuilu hamekankaasta!

Siinäpä suosituksia kerrakseen 🙂

Paljastetaan vielä se, että tyytyväisimmät asiakkaat, eli 3,9% asiakkaista omistaa Index varainhoito ja tyrmäävimmät arvosanat sai Alexandria.

Näin on väitteideni perään tutkimustuloksia julkistettu.

Muista viime viikkoinen apina esimerkki, eli miksi maksat sellaisesta pankille, jonka apina tekee ilmaiseksi ja todennäköisesti paremmalla tuotolla?

Hassua viikonloppua,

Ansionsa Mukaan Oy, Marko

 

 

 

 

 

 

 

Oy Perhe Wirtanen Ab – Eihän se ole kuin vitonen!

Tervetuloa jälleen Ansionsa Mukaan Oy:n blogin äärelle. Tänään toteutetaan useiden lukijoiden toive ja kirjoitetaan jälleen matemaattisin esimerkein. Lue siis jälleen ajatuksella.

Tähän väliin maininta, että Wirtasten perhe ei kuitenkaan ole Mustanaamion tai Taika Jimin sukua, eli heidän arjestaan ei jokaiselle viikolle uutta tarinaa riitä. Mutta kaiken blogin kirjoitan nimellä Oy Perhe Wirtanen Ab kahdesta eri syystä.

Yksikään blogi ei tule olemaan sellainen, etteikö sen sisältöä tarvitse Wirtastenkin perheeseen viedä. Toinen syy on brändäys. Tällä nimellä blogi on tullut tunnetuksi ja tällä nimellä sitä tunnettavuutta lisätään.

Tämän illan tarina ei ole Wirtasista, mutta tästä asiasta tulen heille päätäni aukomaan, mikäli törmään kommenttiin ”no me ajateltiin, että ei se ole niin just”

ELI TEITTE JA ETTE AJATELLEET OLLENKAAN. KYSYKÄÄ!

Tänään puretaan sijoittamista, eli katsotaan konkreettisesti miksi rahastot ja varainhoito on miljoonabisnes tuotteiden tarjoajille.

Arvopaperilehti uutisoi vuosi sitten että suomessa on viisi osakemiljardööriä, joista 4 toki Herlinin sukua. Samassa uutisessa mainittiin sarkastisesti vertauksena, ettei suomessa ole yhtään rahastomiljonääriä…

Tänään käydään kolmen eri opiskelijan sijoittamista hieman läpi ja verrataan missä he ovat valitsemallaan tiellä kolmenkymmenen vuoden päästä.

Ensimmäinen näistä on Late. Hän tuli tutuksi minulle kun yhden lukuvuoden luennoin lukiolla taloudesta ja talouden hoidosta aikoinaan. Näille kurssilaisille kaikille annoin yhteystietoni ja luvan soittaa kun tarvitsee neuvoa sijoittamisessa.

Mun henkilökohtainen palkinto tuosta kurssista on se päivä, kun noista ensimmäinen tulee jossain vastaan ja sanoo ”kiitos Marko” ja kertoo vaurastuneensa merkittävästi.

Asiat kurssilla oli kaikille selvästi uusia, koska koulussa noita asioita ei opeteta ja sain heidät ymmärtämään sen, että itse pitää tehdä.

Late otti yhteyttä kuukausi sitten ja sanoi alkavansa sijoittamaan ja kysyi mielipidettäni eräästä palvelun tarjoajasta.

Kysyin mihin aikoi sijoittaa ja oli valinnut sen kurssilla suosittamani helpon, keskimäärin 10% vuodessa tuottavan vaihtoehdon.

Kysyin merkintäpalkkioita ja säilytysmaksuja ja hän oli tehnyt työnsä hyvin ja löytänyt täysin kuluttoman palvelun.

(koukku tuossa on se, että palvelun tarjoaja haluaa käyttää asiakkaidensa omistuksia vakuutena omissa velkasijoituksissa, mutta siihen ei tarvitse suostua, mutta tuolla sitten tienaavat)

Toinen heikkous tuossa on se, että Late ei voi ottaa salkkuaan vastaan tulevaisuudessa lainaa, eli vivuttaa omistustaan esim. vuokrakämppien hankintaan.

Se nyt on allekirjoittaneen näkemyksellä kyllä niin vittumaista hommaa, etten ole Laten puolesta pahoillaan. Joillekin se sopii hyvin, mulle ei.

Otetaan nyt kuitenkin hieman takaisin, koska on hyvä omistaa betoniakin, sillä se luo kokonaissalkuun hyvää hajautusta ja turvaa.

Mutta hattua nostan niille, joilla kämppiä on kymmeniä ja lisää hankkivat, sekä sivussa kestävät kaiken siihen liittyvän pikku puuhastelun.

Nämä kolme esimerkkiä käännetään siten, että he sijoittavat hypoteettisesti samaan kohteeseen ja samat summat. Näin vertailu on aukoton.

Latekin on perillä opintolaina uudistuksesta, jossa tarjotaan säästäväiselle riskitöntä rahaa!

Helevetin opiskelijaketkut kun eivät maksa veroja! Ennen ne oli kuulemma rikkaat vaan jotka ei maksa veroja ja nyt opiskelijatkin tienaa keinottelulla!

Verot pitää kaikkien maksaa, mutta tippiä on turha antaa. Pätee rikkaisiin. Pätee normaali työläisiin jotka laittavat veroilmoitukseen kotitalousvähennykset, matka ja tulonhankkimisvähennykset yms. Pätee työttömiin opiskelijoihin, jotka hyödyntävät valtion antaman osittaisen opintolainan anteeksi annon.

Veronkierto on sitten jo toinen juttu ja se on kriminalisoitu laissa. Yllämainitut jutut on täysin eri asia. Niiden nimitys on VEROSUUNNITTELU.

Säästäväinen opiskelija voi nyt tienata ottamalla maksimaalisesti 400e kuussa valtion takaamaa opintolainaa ja pitää sitä vaikka pankkitilillä. Kun laina erääntyy ja siinä on tämä pykälä tietyn osuuden ylittävästä anteeksi annosta, hän maksaa tilillä säästössä olevista rahoista lainan pois ja loput saa pitää itsellään.

Kyllä! Minustakin tämä kuulosti sutkaamiselta alkuun, mutta tällainen mahdollisuus on valtiovallalta annettu, niin se pitää käyttää. Ei ole kuitenkaan kysymys sosiaaliavustuksesta tai tukirahoilla kotona makaamisesta.

Nämä kolme opiskelijaa sijoittamiseen syttyneenä nyt tuon opintolainansa sijoittavat kuukausittain valitsemaansa kohteeseen ja samalla valtion rahalla vaurastuttavat itseään.

Esimerkkilaskelmassa en ole poistanut lopputuloksesta maksettua lainaa pois, koska eurolleen oikein ei lopputulos voi mennäkään, koska se on laskettu historian keskituoton perusteella.

Esimerkissä on opiskeluiden jälkeen jatkettu sijoittamaan 400e kuussa palkasta tulevaa rahaa samaan kohteeseen.

Ensimmäisen tilannekatsauksen salkulleen tekevät vasta 30-v päästä.

Latelle sanoinkin, että teet just noin 30-v. Lisäät sijoitettavaa rahaa sitä mukaa kun tulot nousee aikuisena, etkä katsele yhtään ympärillesi mitä maailmassa tapahtuu ja vietät miljonäärielämää viiskymppisenä. Noin pitkässä ajassa tulee matkalla myrskyjä ja aina myrskyt taantuu ja uudet ennätystasot paukkuvat.

Ajoittaminen menettää tuossa ajassa täysin merkityksen, sillä pitkä aika korjaa sattuman. Helppoa, tuottavaa ja todella turvallista.

Laten esimerkissä 400e/kk = 4800e/v ja 10% korkoa korolle joka vuosi.

Jos on lukematta blogi ”kohti taloudellista riippumattomuutta” jossa korkoa korolle merkitys selitetään juurta jaksaen, lue se tässä välissä alla olevasta osoitteesta:

Oy Perhe Wirtanen Ab – Kohti taloudellista riippumattomuutta

Latella 4800e x 30v = 144 000 sijoitettua euroa.

Korkoa 10% vuosittain pääomalle korkoineen on kasvattanut hänen salkun kolmessakymmenessä vuodessa summaan

960 661e!

Toinen esimerkki on Laten kaveri, joka tekee vastaavan talletuksen oman pankkinsa kautta.

Näin minäkin teen, eikä siinä ole mitään väärää. Late vaan saa paremman tuoton 🙁

Hyvin on nulikkaa siis opetettu 🙂

Pankki tältä Laten kaverilta ottaa 10e merkintäpalkkion kuukausittain ja 20e säilytysmaksua vuosittain. Kulut siis vuodessa 140e

Tämähän sitten tarkoittaa sitä, että 4800-140=4660e menee vuodessa sijoituksiin 10% korolla ja antaa salkulle arvoksi kolmessakymmenessä vuodessa summan

932 642e… ero Lateen vaatimattomat 28 019e.

4200e enemmän kuluja kolmessakymmenessä vuodessa tarkoittikin 28 019e kun ottaa tuoton vaikutuksen huomioon. Ihmeellistä on matematiikka…

Kolmas esimerkki Tuomo on mulle tuttu nuori mies vuosien takaa ja tietää kyllä mitä työkseni teen ja matemaattisena ihmisenä oletan hänen neuvoa kysyvän automaattisesti jos joku laskenta ei natsaa ja hänen itse sen huomaavan.

Tämä pitää kuitenkin toisella esimerkillä pohjustaa.

Yksi opiskelija sijoittaa 150e kuussa erään sijoitustalon varainhoitoon. Kysyttäessä tämän suomisijoituksen vuosituottoa, niin keskimäärin 8% joka voittaa pörssin yleisen kehityksen joka on 6,4% keskimäärin vuosi.

Hyvä hyvä. Kun kysyttiin kuluista, niin vastasi että suuremmasta tuotosta tietty pitää hieman maksaa, mutta ei se hallinnointipalkkio ole kuin 2,9%…

Entä muita kuluja?

No joka merkinnästä menee viitonen päältä.

Mitä vittua! Vitonen pois 150e talletuksesta?!

Kaveri vastaa, että no eihän se ole kuin vitonen…

Kysytään paljonko 5 on prosentteina 150:stä?

Koska alkoi kakistelu, piti vastata että se on n. 3,3% joten onko paikallaan laskea paljonko tuo varainhoito oikeasti tekee sulle rahaa?

Tuotto% siis 8, hallinnointi 2,9 ja merkintä 3,3

8-2,9-3,3= 1,8% joka vastaa saatana vuotuista inflaatiota, eli omillasi pysyt ja sijoitustalo vaurastuu monta sataa tuhatta euroa 30-v aikana.

Miksi meillä suomessa ei ole rahastomiljonäärejä?

Kolmas esimerkkini eli Tuomo sijoittaa 400e tämän sijoitustalon kautta ja kuvitellaan sen tapahtuvan samalla tuotolla kuin mitä Late ja hänen kaveri saa.

(heidän tuotto on 10% vuodessa ja tämän varainhoidon 8%, eli kuvitellaan että varainhoito osaa hommansa ja sieltäkin saa 10% tuoton)

400e summasta menee 5e merkintäpalkkiota, eli sijoituksiin menee 395e kuussa, 4740e vuodessa.

Koska hallinnointipalkkio on 2,9%, putoaa vuosituotto lukemaan 7,1% ja tämä 4740e vuodessa 7,1% tuotolla tekee kolmessakymmenessä vuodessa salkun arvoksi

527 990e

On se nyt perkele että joukon terävin tekee tällaisen ratkaisun, jossa jää tienaamatta Lateen verrattuna 432 671e joka meikän aukottomalla matikalla on pikkusen paljon rahaa saatana…

Otetaan vielä tämä Tuomon esimerkin pohjustuksena käyttämä esimerkki ja oletetaan hänenkin sijoittavan 400e kuussa ja nimenomaan varainhoidon oikealla 8% tuotolla, jolloin merkintäpalkkio on 5e ja säästöön siis 395 kuussa ja 8% tuotosta pois tuo 2,9prosenttiyksikköä hallinnointipalkkioita.

Säästöön siis 4740 vuodessa 5,1% tuotolla antaa kolmessakymmenessä vuodessa salkun arvoksi hulppeat

358 875e eli noin kolmannes siitä mitä Late saa itse tehtynä kasaan.

Valitettavasti kun asiakkaiden kanssa juttelen sijoittamisista, nämä laskennat pitää usein avata aikuisille ihmisillekin.

Tämän vuoksi me neuvotaan asiakkaitamme tekemään sijoituksensa itse, eikä varainhoidon tai pankkirahastojen kautta, että oikeasti itse vaurastuvat.

Ei sijoitustalot valehtele kun ne sanoo tämän olevan hyvä tuottoinen tuote.

He eivät vain kerro, että se on sitä heille…

Pankkirahastoista luin amerikkalaisen tutkimuksen, jonka mukaan 25-v päästä 90% tämän päivän rahastoista on kadonnut kartalta, johtuen huonosta tuotosta ja siitä johtuneesta huonosta kysynnästä mm.

Jäljelle jäävästä 10%:sta vain 10% on 25-v aikana saanut keskimääräistä pörssin kehitystä paremman vuosituoton. Eli summasummarum joka sadas rahasto voittaa vain pörssin vuotuisen kehityksen.

On myös tehty tutkimuksia, jossa apina opetetaan heittämään tikkaa ja tauluun pannaan nastalla kiinni kaikkien pörssiyhtiöiden nimet ja tämä karvainen veijari heittää 10 tikkaa tauluun ja ne yhtiöt joihin osui, otetaan sijoitusseurantaan.

Arvaat jo varmaan?

Apina voitti tikkaa heittämällä saamallaan tuotolla valtaosan varainhoitajista ja rahastoista.

Väitän että yksityinen ja puolueeton konsultti näissä asioissa säästää tajuttoman nipun rahaa asiakkaalleen, samalla vapauttaen asiakkaan opiskelemasta näitä asioita sen kummempaa.

Esimerkiksi Tuomo vaivautuessaan kysymään, olisi tienaamassa 600 000e enemmän seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana.

Paljonko katsoisit tuosta neuvosta sopivaksi palkkiosummaksi? 😉

Muista myös, että hallinnointipalkkiot menee vaikka sijoitus tuottaisi tappiota!

Se se vasta reilua on. Tuottoa jaetaan kyllä, mutta tappion maksaa asiakas ja pankki perii silti.

Tämän kertainen blogi alkaa olla finaalissa, mutta loppuun haastan sinut tekemään myös hyvää ilmaiseksi.

Olen äärettömän kiitollinen kaikille jotka blogia lukee, teitä on jo yli tuhat per viikko. Vielä kiitollisempi olen sille n.10 hengen porukalle, eli prosentille lukijoista jotka blogia sosiaalisessa mediassa jakaa. Näin saan enemmän hyvää tehtyä tähän maailmaan ja siihen tarvitsen teidän apua.

Kun saat blogista mietittävää tai tiedät ihmisen jota kirjoitus voisi auttaa, niin ole ystävällinen ja jaa blogi joka viikko.

Levitys auttaa myös siihen, että tulevilla sukupolvilla olisi mahdollisuus jo koulussa näihin asioihin saada opetusta ja näin menestyjiä yhteiskunnassa on tulevaisuudessa enemmän ja me vanhatkin kääkät voidaan sitten nauttia terveyskeskuspalveluissa tästä ja myös varmistua siitä, että nuoriso turvaa myös meille tällä hetkellä epävarmalta näyttävän eläkkeemme.

Kiitos paljon ja laitetaan hyvä kiertämään.

Marko, Ansionsa Mukaan Oy

 

Oy Perhe Wirtanen Ab – Lisää aikaa = lisää rahaa

En ole ehtinyt. Aika loppuu kesken. Liikaa töitä.

Mitä kaikkea näitä nykyään onkaan kauniita selityksiä huonolle ajankäytön organisoinnille maailmassa jossa ihmisten kiireellä tienataan valtavasti rahaa.

Huipusti brändätty tuo kiire.

Toki meillä on työnantajia, jotka eivät ymmärrä kuinka arvokas investointi työntekijä on ja mitä enemmän hän saa tulosta aikaan, sitä enemmän häntä loppuun poltetaan ja näin työnantajalle käy huonosti.

Ansionsa Mukaan tulee tuossakin hommassa.

Mutta kiire on uskomaton brändi. Mun nuoruudessa ei ollut kuntosaleja. Urheiluharrastuksen yhteydessä voimaharjoittelulle oli vaihtoehtona ammattikoulunsali, urheilukentän sali tai uimahallin sali.

Kaikissa niissä oli soutulaite ja punttipenkki levytangon kera. Niin ja puolapuut!

Tuohon aikaan ihmiset pysyi kunnossa hyötyliikunnalla. Nykyään töihin ei joudeta pyöräillä tai kävellä, että ehtii autolla ajaa illalla kuntosalille polkeen kuntopyörää tai juoksemaan juoksumatolle…

Toki tuohon pitää vielä ostaa persoonallinen treenari päälle, (mielellään niin persoonallinen, jolla hiukset kiiltää ja mielellään limen vihreät trikoot jalassa) kun ei jouda itse opiskella kuntoilun saloja ja paljonko keskioluessa on vähemmän kaloreita kuin kevytmaidossa.

Yllätys yllätys, näin on ja silti puhutaan kaljamahasta! Me hoikat juodaan kaljaa, nim. ”en maksa ravinto-opista”.

Buhahhhaahhaahhhaaa! Hoksasinpa just, että Isä Wirtasella on muuten melko pyöreä navan seutu ja suosikki juoma hänellä on muuten MAITO!

Faktat tiskissä siis.

Takaisin kiireen brändäykseen.

Tämä kaikki kiire johtaa sitten siihen, että paljon käytetään rahaa siihen, että kiireeltä ehtii kaikkeen muuhunkin ja näin kiire on yhtäkkiä maailman arvokkain brändi.

Minä inhoan sanontaa aika loppuu kesken. Mun kellossa on vähintään 24h käytössä jokaiselle vuorokaudelle paitsi kevätpäivän tasauspäivälle vain 23h.

Jos mulla loppuu aika joskus kesken, tarkoittaa se mun kuolemaa ja piste.

Tulee minullakin usein deadline vastaan aikatauluissa ja painaa kiire hetkellisesti päälle, koska en hyväksy myöhästymistä keneltäkään, vähiten itseltäni mutta joka kerta kun jälkeenpäin asiaa mietin, syy on ollut minussa.

Olisin siis voinut tekemiseni organisoida paremmin.

Perhe Wirtanen on nyt keksinyt lisätä tuloja lisäämällä vapaa-aikaansa.

Miten tämä on mahdollista?

No mietippä työnantajaasi. Jos sinua ei olisi, eikös hänellä alkais ”loppumaan aika kesken” ja näin ollen lisää tulojaan palkkaamalla sinut töihin ja samalla lisää vapaa-aikaansa.

Vuosia jatkuneessa rahapulassa Wirtaset on haalineet kaikkea pikku puuhastelua perheen toiminimen kautta, jotta näin saavat lisää tuloja.

Lähtökohtaisesti upea juttu, mutta aikaan saa huonolla rahankäyttötaidolla loppuun palamisen, kun mikään tulo ei riitä saamaan taloutta tasapainoon.

Nyt kun ovat oppineet toisenlaisen tyylin käyttää rahaa ja isä Wirtanen siirtyessään kulkemaan kävellen muutaman kilometrin kauppamatkat yms. on hänellä ollut aikaa ajatella kävelyn ohessa.

Nyt on sitten syntynyt ajatus sukupolven vaihdoksesta näissä pikku puuhasteluissa.

Nyt perheen kolme teiniä on saaneet työpaikan, eli tekevät äidin ja isän ylimääräiset puuhastelut joista vanhemmat maksavat heille palkkaa.

Idea on se, että jos jostain maksetaan vaikka isälle 20e/h ja tämän pystyy teettämään teinipojalla, hän tekee sen ilomielin 15e tuntikorvausta vastaan ja näin vanhemmille jäi vitonen säästöön tekemättä yhtikäs mitään.

Kysymys kuuluukin, montako työtehtävää vanhemmat voisivat ulkoistaa ennenkuin aika loppuu heillä kesken….?

Jos et oivaltanut, niin vastaus on ääretön koska omaa aikaa ei kulu yhtään.

Vaatii vaan himpun verran kekseliäisyyttä saada jotain palvelua yllämainitusti myytyä sanotaan nyt edes tuhannelle ihmiselle per tunti ja näin olis tuhat ihmistä työllistetty ja itse tienattu tekemättä mitään 5000e tunnissa…

Kyllähän tähän taas monet sanoisivat, että helppohan se on kun ei omasta selkänahasta tarvi raapia…

Haluaisin nähdä sen kysyjän selkänahan, jos omasta mielestä pystyisi siitä raapimaan tuhannen ihmisen työt tunnissa.

Tee niin tai näin, niin aina joku nillittää…

Nyt Wirtasista pitäisi olla herännyt kysymys, että kuin he ovat lisänneet tulojaan, koska ennen saivat koko korvauksen itselleen ja nyt vain neljänneksen?

Myymällä itseään!

Olkoot kyse sitten ihmiskaupasta tai prostituutiosta tai vaan ”itsensä myymisestä” niin ihmisen aika on kuitenkin se, mistä tässä maailmassa eniten maksetaan.

Wirtasten taidoilla on kysyntää ja tämän he ovat nyt oivaltaneet.

Isä Wirtasen taidoille alkoi olla niin paljon kaiken puuhastelun kanssa kysyntää, että joutui myymään ”ei oota” ajan suhteen.

Päätyössään hänelle on kysyntää enemmänkin ja tottakai siihen pitää käyttää eniten aikaa, mistä eniten maksetaan.

Vaihtoehtona oli lopettaa puuhastelujen myyminen, että aika riittää järkevämpään, mutta onneksi oli aloittanut hyötyliikunnan ja ajan kanssa ajatellessa oli huomannut, että voi puuhastelut ulkoistaa.

Näin itsekin niistä hieman tienaa, mutta mikä tärkeintä niin teinit oppii arvostamaan työtä ja siitä saatavaa korvausta.

Isä Wirtanen tekee nyt pari tuntia enemmän viikossa pääkeikkojaan ja on luopunut pääosin puuhasteluista.

Nyt hän ehtii hyötyliikuntaankin ja makaamaan myös sohvalla ja tulot on lisääntyneet.

Mihin tämä sitten johtaa?

Lisääntynyt vapaa-aika lisää aikaa ajatella. Ajattelu on kuitenkin se vaativin työ mitä ihminen voi tehdä ja siksi mennään autolla salille polkeen pyörää, kun ei jaksa niin vaativaa tehdä, kuin mitä ajattelu vaatii… Siisti oravanpyörä taas 🙂

Ajattelu tuo tullessaan tulevaisuudessa uusia ideoita lisätä tuloja ja se on muuten ihan varma juttu. Näin se menee. Ajattelu ratkoo ongelmasi.

Wirtaset ovat uuden rahankäyttötyylinsä vuoksi tilanteessa, jossa lisääntyneet tulot eivätkään enää lisää menoja, vaan menot pysyy ennallaan.

Tämä johtaa sitten velkojen nopeampaan takaisin maksuun.

Ansionsa Mukaan Oy on tänään saanut melkoisesti Wirtasilta kiitosta muutaman kuukauden yhteistyöstä, sillä muutokset he itse huomaavat parhaiten. Olen kuulemma saanut heidät ajattelemaan.

Teimme uudet laskelmat velkojen suhteen tänään ja nyt näyttää siltä, että jo tammikuussa 2018 ovat nettovelattomia, eli parikymmentä tuhatta velkoja pois 14kk aikana, eikä ole tarvinut palkankorotusta pyytää/ parempi palkkaista työtä hakea.

Alkuperäinen tavoite oli 2-v velattomaksi.

Itsestä se on kiinni. He vain tarvitsivat valmentajan joka opettaa ja motivoi ajattelemaan.

Tähän loppuun vielä tosi tarina muutaman vuoden takaa.

Jossain amerikkalaisessa firmassa oli koodari, joka teki etätöitä. Joka aamu kun muut meni töihin, hän oli työnsä järjestelmään saanut sisään.

Hän oli huippu ja hänelle maksettiin muistaakseni 20k kuussa palkkaa ja hän oli työnantajan mielestä vieläpä edullinen, koska oli niin hyvä.

Tämä kaveri sai kuitenkin fudut, kun paljastui että hän elää aasiassa uima-altaalla edullista elämää, eikä osaa koodata ollenkaan!

Tämä kaiffari oli palkannut aasiasta muutaman hengen tiimin tekemään hänelle annetut työt, eli oli etsinyt sieltä hyvät koodarit ja maksoi heille omasta palkastaan palkkaa. Loppuraha riitti hänet itsensä elättämään.

Häntä ei erotettu orjatyövoiman käytöstä yms halpatyövoiman käytöstä, vaan siksi että hän ei osannut koodata.

Minusta tämä oli pöyristyttävä uutinen.

Mua ei työnantajana kiinnostais kurakinttaan vertaa kuka loppupeleissä koodin on tehnyt, jos koodi on kerta huippua.

Nerohan tuo kaveri on ja nobelin ansainnut.

Olisiko nuo aasialaiset kaiffarit työllistyneet siellä kehitysmaassa?

Mikä keksintö nostaa työllisyyttä globaalisti, mutta et niin hyvää ideaa keksi, etteikö joku nillitä!

Tässä nillittäjä oli valitettavasti suurin hyötyjä…

Oy Perhe Wirtanen Ab – Isällä syöpä!

Näin rouheasti aloitetaan tänään. Olen kovasti toitottanut ihmisille sitä, että älä usko mitä luet tai kuulet, ilman että analysoit lukemasi tai kuulemasi.

Asiaan mennään, mutta jatketaan johdantoa.

Nuorena kun kuunteli isoja miehiä mielipiteineen työpaikan kahvipöydässä, ei tullut mieleenkään kyseenalaistaa mitään kuulemaansa, kunnes kävi liian monta kertaa nolosti, eli menin kaikki tietävänä kuulemaani kertomaan eteenpäin omana näkemyksenäni ja vastassa onkin tyyppi joka siitä hommasta tiesi aavistuksen enemmän.

”Kerrokko mulle Marko miten tämä sinusta näin menee, kun minusta ( ja pitkät perustelut) Kun riittävän monta kertaa vitutti niin, että tunsin itseni seisovan omassa paskassani isoäidin alushousut päässä laulamassa ”jumalauta että nolottaa” kun taas uskoin Reiskaa, opetti kokemus ajattelemaan.

Tästä saisin koko blogin aikaiseksi, kuin otsikoiden vilkaisu näyttää nykyään riittävän käsityksen luomiseen, mutta eipä avauduta.

Otsikko oli kuitenkin tahallaan laitettu iltapäivälehtien ja MV-lehtien otsikkomuottiin.

ISÄ WIRTASELLA EI OLE TODETTUA SYÖPÄÄ, vaan hänen vaimon työkaverin isällä on!

Ansionsa Mukaan julkaisu iski! Otsikko kun ei valehtele, isä ihmisellä silti syöpä on.

Näin meitä huijataan ja nyt minä vuorostani näen klikkausmääristä kuin tämän jutun lukukerrat jysähtää käsiin, koska otsikko oli tarpeeksi ”raflaava”.

Miltäs tuntuu hyväksikäytetty?

Toivottavasti ei tavallista pahemmalta sillä tällaista nettilehdet tekee meille päivittäin.

Nyt mennään jo asiaankin.

Isä Wirtanen soitteli viikolla ja kertoi tästä vaimon työkaverin isän tilanteesta ja kysyi voisinko antaa kommenttini tuon perheen tilanteeseen?

Tilanne oli se, että perheen aikuiset lapset oli sitä mieltä, että isälle pitää saada paras mahdollinen hoito, maksoi mitä maksoi.

Eivät agressiivisesti odotelleet perintöä, vaan olivat sitä mieltä, että mahdollinen perintö pitää käyttää isän tervehtymiseen.

Isällä ja äidillä on velaton omakotitalo ja velaton keskustan kerrostalokaksio sijoitusasuntona ja Isä Wirtanen kysyi onko tuossa muuta vaihtoehtoa kuin se, että myyvät nyt alkuun sen sijoitusasunnon pois ja rahat käytetään isän hoitoon?

Ehdottomasti on!

Kysyppä heiltä seuraavaa:

Tykkääkö eläkeläinen äiti lumitöistä, ruohonleikkuusta, kauanko pystyy ne itse tekemään, kiinteistöverosta, lämmityskuluista yms omakotitaloasumiseen liittyvästä pienemmin tuloin kuin ennen?

Isä Wirtanen oli hetken hiljaa ja sanoi, että väittäisin että ei, mutta ihan ei aukea.

Sanoin että tuolla ratkaisulla on vaan tykättävä. Kerroin että miksi halutaan myydä rahaa tuottava kohde pois ja säilyttää rahaa ja vaivaa vievä kohde?

Nyt aukes Isä Wirtasellekin ja huudahti puhelimeen, että ”aivan juurikin näin!”

Pyysin että miettisivät sitä, että myyvät sen omakotitalon pois, jolloin äidin kukkarosta putoaa kulut huomattavasti ja vaiva mitätöityy.

Mikäli äidille löytyy kaksio vuokralle pienemmällä vuokralla kuin mitä omasta kämpästä vuokraa saa, ”maksaa” vuokralainen näin ollen tuon äidin vuokran ja vielä hieman rahaa eläkkeen päälle kukkaroon.

Loput kulut on pieni käyttösähkölasku ja normaalit itselle tarvittavat asiat…

Saattaa olla melko suuri ero siinä, paljonko muori saa säästöön rahaa isän hoitoja varten tai lapsilleen perinnöksi.

Jos taas saatava vuokra on pienempi kuin menevä vuokra, niin loppujen lopuksi voi sanoa vuokralaisen irti ja muuttaa omaan kaksioon asumaan yhtiövastikkeen hinnalla.

Molemmissa tapauksissa lapsille jäisi perinnöksi yksi sijoitusasunto joka tuottaa joka kuukausi heille rahaa elämänsä loppuun saakka sen sijaan, että heille jäisi talo kuluineen ja myyntivaivoineen.

Myyntihintakin saadaan vain kerran ja sen saa sileäksi osissa tai kerralla. Vuokra tuottaa rahaa hitaasti mutta varmasti lopun elämää.

Isä Wirtanen päätti puhelun nauraen, että soitanpa sille vaimon työkaverille itse ja esitän asiat omina näkemyksinä alkuun ja saan hetken nauttia kunnioitusta, ennenkuin paljastan että kysyin neuvoa meidän talouskonsultilta.

Mikä ero Isä Wirtasessa ja nuoressa Markossa, paitsi että Marko on pienempi?

Isä Wirtanen ei jää kiinni paskalammikosta mummon kalsarit päässä nolona, vaan tietää oikeasti mistä puhuu.

Hän oli kuultuaan ajatuksen kaksion myynnistä ollut sitä mieltä, että ei kai siinä auta, mutta halusi kyseenalaistaa kuulemansa ja perustelut muodosti faktan.

Nyt ymmärtää, että mikäli hoidot ei tuohon sairaaseen isään tepsi, tulee uutinen nettiin:

SIPILÄN HALLITUKSEN LEIKKAUKSET TOIMII! RAHATON ELÄKELÄISMUMMO HAUTAUTUI LUMEEN OMAKOTITALON PIHALLA HYVINVOINTI SUOMESSA!

Ja lukijat saa puistella päätään vapaasti, sillä sitä ei ole kriminalisoitu.

Mukavaa viikonloppua ja kevään alkuun enää pari viikkoa 🙂

PS. Kuulin myös että talo menee myyntiin 🙂 🙂