Musta perjantai – Musta tulevaisuus

Valitettavasti tilastojen mukaan näin on valtaosalle meidän keskiluokasta.

Me emme yksityistaloudessa miellä, että se on myös yrittäjyyttä, jossa tulojen pitää ylittää menot. Lisäksi yksityiselämän suuntaa määrää tase, aivan kuin yrityselämässä, jossa varojen täytyy ylittää velat.

Tässä mustassa perjantaissa valtaosalla menee pieleen se, että siinä lisätään tavaraa velat sarakkeeseen. Meille on brändätty kuinka järkevää on ostaa nyt ja maksaa myöhemmin. Vaikka ei osamaksulla ostettaisikaan, moni säästää ostaen 2kpl jotain mitä ei oikeasti tarvitse, yhden hinnalla rahalla jota hänellä ei ole!

Mutta hei, nythän mä ilmeisesti unohdin, että tiistaina valtaosalle tulee veronpalautukset tilille? Nyt voi ostaa vaikka Visalla, kun alkuviikosta tulee ylimääräistä rahaa, jonka valtaosa on ehtinyt tuhlata uudelleen, ennenkuin Visalasku mustasta perjantaista tulee kotiin.

Veronpalautuksista on muistutettava se, että ne ovat omaa rahaa jotka on annettu vuodeksi valtiolle hallintaan, joita valtaosa olisi tarvinnut jo tuolloin helpottamaan arjen tiukkuutta. Nyt tämä valtaosa ajattelee sen olevan jotain plob plob plob plussapalloja valtiolta ja huitoo sen sileäksi samantien.

Vauras tapa rahankäsittelyssä on haluta mätkyjä. Miksi? On tärkeää ymmärtää se, että voi sijoittaa valtiolle kuuluvaa rahaa yli vuoden ajan ja siitä kertyneet tuotot jää omaan taseeseen kohtaan varat. Velkasarakkeessa on tuleva mätky, joka poistuu kun sijoitukset myydään ja verot maksetaan mätkyinä. Toinen osa keskiluokasta, joka toimii toisin kuin nämä palautuksia haluavat, he panevat kuukausittain rahaa syrjään, eli säästävät itselleen yllättäviä tilanteita varten puskurin. Siitä voi sitten nämä tulevat mätkytkin maksaa. Vaikka ei sijoittaisikaan valtiolle kuuluvia rahoja, on tämä puskuri parempi vaihtoehto koska silloin jääkaapin hajoaminen ei aiheuta luottokortin esiin kaivamista.

Palataan tähän tummaan loppuviikkoon. Black Friday on oikein ostavalle hieno juttu. Mitä ilmeisemmin tässä tarjouskilpailussa saa hankittua tavallista halvemmalla välttämättömän tuotteen mitä tarvitsee. Näin toimii varmasti keskiluokan säästäväinen ryhmä. Mainitaan nyt vielä, että vauras tapa on ostaa vain se mitä tarvitsee. Tämä mielellään vasta sen jälkeen kun rahat siihen on passiivisten tulojen jälkeen saatu. Silloin ollaan valmiita ostamaan kalliimpi vaihtoehto, mikäli voidaan laskea sen kestävän pidempään. Kenkäparin edullisuutta esimerkiksi ei määritellä hintalapulla, vaan hintalappu jaettuna käyttövuosilla. Esimerkkinä toimii mainiosti oma kokemukseni nastakengistä, jotka maksoivat 150e ja ovat kolmatta talvea käytössä. Tänä aikana niillä on kävelty yli 3000km ja ovat edelleen kuin tuliterät päältä, alta ja sisältä. Hinnaksi noille on tällä hetkellä tullut n.50e vuosi ja käyttövuosia näyttäisi olevan jäljellä vielä ainakin toinen mokoma. Noilla kilometreillä on aiemmin aina saanut laittaa kengät jo roskiin, vaikka olisi ostanutkin tällaiset ns. kalliimmat ja paremmat.

Mutta takaisin asiaan. Meidän pitää muistaa kun moitiskelemme kuinka valtio leikkaa tuosta ja tuosta, eikä tue sitä ja tätä, että valtion rahat näihin tulee verotuloista. Pitää siis muistaa ajatella ostaessaan mistä ostaa. Mikäli haet kivijalkakaupasta mitä suosittelen ehdottomasti, tarkista että se on kirjoilla siellä missä itse asut. Verkkokaupoista ostaminen on sitten jo vaarallista, sillä harvalla paikkakunnalla on rekisteröitynyt verkkokauppa, mutta edes Suomalaisia verkkokauppoja ei ole yhtä montaa kuin ulkomaisia. Tarkista siis että ostat sellaisesta verkkokaupasta joka ylipäätänsä tilittää veronsa Suomeen. Miksi? Joka vuosi nettiostoksissa lähtee miljardeja meidän kansantalouden rahaa ulkomaisille yhtiöille, jotka tilittävät veronsa kotimaahansa. Voisiko tämä olla syy meidän yhteiskunnan säästötalkoisiin isolta osalta? Ei pelkästään voi, vaan myös näin on!

Sote uudistus on tästä hyvä esimerkki. Valtion rahat eivät enää riitä vastaavaan palvelutasoon kuin ennen ja hoitomatkat pahimmillaan pitenee. Kysynkin aina kun joku neuvoo minua ostamaan joltain ulkolaiselta nettikaupalta kodinkoneeni koska siinä säästää, että kuinka paljon loppujen lopuksi säästän, jos eläkkeellä joudun käymään terveyskeskuksessa Luxenburgissa?

Tähän ei lisäperusteluja tarvitse kertoa, että kommentoija ymmärtää miksi ostan tavarani oman kotikaupunkini pienyrittäjän kivijalkakaupasta. Kotikaupungissani on toistaiseksi edelleen sairaala…

Järkeviä jouluostoksia!

Marko, Ansionsa Mukaan Oy

Oy Perhe Wirtanen Ab

Kun puhelin soi la iltana n.22.30 etkä tunne numeroa, ensimmäisenä tulee mieleen joku viranomainen/ kännipuhelu väärään numeroon. No soittaja olikin tuttu liki 40-v mies, jonka numeroa ei vaan ollut koskaan tullut talletettua korvaläppäriin, mutta se meni oikein, että oli kännipuhelu.

Tämä sälli aloitti kehuskelemalla kuin minä olen hänen mielestään aina ymmärtänyt taloudesta sekä rahasta ja kuinka minun vastaväitteitä perusteluineen on aina ollut hauska kuunnella. Tilanne oli hänellä se, että hänen lukiolainen tytär on alkanut häneltä kyselemään ”elämän ohjeita menestymiselle”, eikä isä osannut niitä antaa. Hän kertoi minulle, että: ”jos kerron kuin ajattelen, tyttärelläkin menee perseelleen, koska oma tilanne on hyvä todiste siitä, että näin ei menestytä”. Kysymys kuuluikin:” voitko sinä Marko antaa noita ajatuksiasi tälle nuorelle naiselle?” Voin. Ja myös haluan! Pistä kahvipannu kuumaksi ja sovitaan aika koska tulen ja alan tytön kysymyksiin antamaan vastauksia ja neuvoja.

Sitten tyhjennettiin pajatso: ”Voitaisko me samalla jutella tästä mun tilanteesta?” Kyse oli siitä, että he tekevät kovasti töitä ja kun tuntuu ettei mikään raha maailmassa riitä saada taloutta tasapainoon. Rahaa pitäisi lisäksi saada eläkeikää varten säästöön, koska hän oli sitä mieltä, ettei eläkejärjestelmä todennäköisesti kestä koko hänen eläkkeellä olo aikaa. Tällöinhän säästötkään eivät riitä, kun ne hupenevat elämiseen.

Vastasin, että tämä kuulostaa mielenkiintoiselta eikä missään nimessä mahdottomalta projektilta. Kyse on ihmisen itsensä muuttamisesta ja sanoin että autan mielelläni ja tiedän, että kaikki järjestyy. Sinun tulee LUVATA MINULLE, että teet kuten sanon, sillä aikaani en ala tuhlaamaan. Kerroin myös, että on olemassa vain yksi asia minkä häviäminen harmittaa ja se ei ole muuten raha. Se on AIKA. Rahat voi tehdä takaisin ja alusta voi aloittaa uudelleen ja uudelleen, mutta menetettyä aikaa et takaisin saa.

Tähän hän suostui heittämällä ja lupasi jopa kasvot antaa tälle projektille jos siitä on meille markkinoinnissa hyötyä. Enempää ei ihminen voi olla halukas omaa elämäänsä muuttamaan, kuin olla vaihdossa valmis olemaan julkisesti ”torilla paskat housussa” kaikkien arvosteltavana.

Sovittiin aika ja sanoin, että eka kerralla tulen teille pitämään kalvosulkeiset rahankäsittelytavoista ja siitä mihin ne johtavat. Tulen tuomitsemaan lujasanaisesti todennäköisesti nykyisen toimintamallinne, mutta MIKÄÄN EI MUUTU JOS KUKAAN EI SUUTU. Kerroin vielä, että haluan teitä auttaa ja samalla opetan ne toimivammat rahankäsittelytavat lapsillenne ja teen tämän ilmaiseksi.

Seuraavat 25-v heitä ohjaan ja tavoitteena on sinä aikana saada heidät taloudellisesti riippumattomaksi. Se on minun missio tässä. Hyvinä vanhempina, työteliäinä, nöyrinä sekä kiltteinä ihmisinä he sen ansaitsevat.

Näyttötyö vailla vertaa, vaikkakaan 25-v päästä tästä onnistumisesta ei meille enää hyötyä ole. Eiköhän sitä olla mekin jo lopullisesti eläkkeellä silloin.

Marko, Ansionsa Mukaan Oy

Moikka maailma!

Miksi valita ykstyinen konsultti?

Puolueettomuus on sitä, ettei saa palkkaa myymisestä, kuten esim. pankkiiriliikkeiden myyjät saavat. Konsulttina en myy mitään muuta kuin ammattitaitoani. Sinä tienaat ja vain siitä maksat pienen provision. Mikäli en onnistu tulojasi lisäämään, en voi laskuttaakaan.

Vaurastuminen on päätös.